Matti Salmelan kollaasit antavat hylätyille teoksille uuden elämän
Salon taitokeskuksen galleriatila Kompuukin näyttelyvuoden aloittaa jyväskyläläinen Matti Salmela (synt. 1972). Salmelan puhuttelevat kollaasiteokset syntyvät ”hylkäämiskokemuksen” jälkeen.
– Kiertelen esimerkiksi kirpputoreja, joista etsin hyvin halpoja ja hylättyjä maalauksia. Niiden päälle saksin muun muassa populaarikulttuurin ilmentymiä ja henkilöitä, Salmela kertoo.
Salmela myöntää, että toisinaan on joutunut vastaamaan kysymyksiin siitä, onko hänen tapansa tehdä taidetta oikein alkuperäisiä taiteilijoita kohtaan.
– No alkuperäiset teoksethan ovat hylättyjä ja poisheitettyjä. Minä haluan antaa niille uuden kierroksen, en missään nimessä väheksyä kenenkään tekemää taidetta.
Matti Salmelan tie kuvataiteen tekemiseen syttyi sairastelun kautta. Aiemmin muun muassa teatterin lavastuksia tehnyt mies uupui ja jäi sairaslomalle. Sinä aikana syttyi kipinä kuvataiteeseen. Kädentaitojen lisäksi Salmelaa innostaa musiikki. Sitä hän pääsee toteuttamaan dj-keikkojen muodossa.
Matti Salmelan Ite saksin -näyttely on parillakin tapaa merkittävä. Ensinnäkin tämän näyttelyn myötä hän tulee saamaan ”virallisen” ITE-taiteilijan statuksen kun hänet liitetään Maaseudun Sivistysliiton ylläpitämään ITE-taiteilijoiden rekisteriin.
– Olemme seuranneet Salmelan tekemisiä jo jonkin aikaa, ja aika hänen lisäämiseen ITE-taiteilijoiden rekisteriin on oikein hyvä juuri nyt, toteaa Maaseudun Sivistysliiton kulttuurituottaja Raija Kallioinen.
Salmelan lisäksi näyttely ja ITE-rekisteröinti on tärkeää myös Taito Varsinais-Suomelle.
– On upeaa tajuta, että meilläkin on oikein hyvät ITE-silmät päässä. Olin taannoin ystäväni luona Muuramessa ja pois lähtiessäni bongasin olohuoneen seinällä mielenkiintoisen taulun. Kysyin, kenen tekemä tuo taulu on? Tuosta lähti vyörymään tapahtumaketju, joka meidän osalta johti näyttelystä sopimiseen Salmelan kanssa, iloitsee Taito Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Tiina Aalto.
Matti Salmela:
Ite saksin
8.2. – 31.3.23
Salon taitokeskus/
Galleria Kompuuki
Rummunlyöjänkatu 2
Avoinna
Ți – pe 10 – 17
La 11 – 16
Taiteilijatapaaminen
Tiistaina 21.2. klo 14 – 16
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Matti Salmela / 050 352 9252
Tiina Aalto / 040 554 6188
Opastukset:
Hannele Ruponen / Salon taitokeskus /
040 849 9648
Yhteistyössä: iwww.msl.fi