Julkaistu
Vietämme taitokeskuksen synttäreitä Syksyn avauksen merkeissä lauantaina 7.9.2024. Tarjolla on käsityön iloa ja kakkukahvit. Entä mitä kuuluu nyt taitokeskuksessa harrastaville asiakkaille?
Vaaleanpunaista pitää olla, ja joukossa vähän ”blingblingiä”
–Myönnän, että olen ollut liikaa koukussa puhelimeeni, mutta nyt olen päässyt siitä vähän eroon, sanoo Jonna Tuomi.
Jonna Tuomi innostui Huittisten Taitokeskuksessa järjestetyllä kurssilla mattojen kutomisesta omaan värimaailmaansa luottaen.
Huittisten Taitokeskus juhlii syksyllä 50 vuottaan. Tänä aikana on syntynyt kilometritolkulla mattoja – suuri osa niitä kiikkalaisia, pöytäliinoja, pyyheliinoja, poppanoita, shaaleja ja vaikka mitä. Viime vuosien aikana islantilaisneuleet valtasivat Suomen. Niin myös Huittisissa ovat puikot kilisseet ahkerasti taitokeskuksen kursseilla. Villapaita poikineen lämmittää monen neulojan ja heidän läheistensä kroppaa ja sydäntä, kun ahkerat neulojat eivät malta pysyä puikoista erossa.
–Yläasteella olen kutonut yhden maton, mutta koira söi sen. Ajatus kutomisesta on pyörinyt usein mielessä ja viime syksyn mattokurssilla kipinä syttyi. Kudoin talven aikana muutaman maton. Sama homma jatkuu kesällä, kun loma alkaa, sanoo huittislainen perheenäiti ja päiväkodin lastenhoitaja Jonna Tuomi.
–Kaverit ovat ihmetelleet. kun ovat nähneet mattojani. Ethän ole ikinä tehnyt mitään käsitöitä. Nyt teen. Ja voin kutoa kavereillekin, kun oman huushollin lattiat on ensin täytetty matoilla. Minulle vaalea värimaailma on paras. Vaaleanpunainen on ihana, kunhan sen joukossa on vähän ”blingblingiä”. Matto syntyy aika nopeasti, ja se on palkitsevaa.
Kaarrokeneulekurssilla oli iloinen tunnelma, kun Marja-Liisa Rantovaara (vas.) Sari Lehmus, Kaisa Kirkko-Jaakkola, Teija Tuominen, Kaija Ala-Hongisto, Hanna Venojärvi, Leena Kauppila, Leena Mähkä ja Maija Marttila neuloivat vastaavan neuvojan Tiina Koskenrannan (takana) opastuksella.
Kaarrokeneulekurssilla Leena Kauppila ja Kaija Ala-Hongisto sanovat, että eivät olisi ikinä aloittaneet kaarrokeneuleen tekemistä ilman opastusta.
–Täältä saa oppia ja seuraa. Ja tänne voi poiketa kysymään neuvoa, kun kotona neuloessa tulee ongelma eteen. Tämä taitokeskus on todella tärkeä paikka. Täällä on samanhenkistä seuraa ja Tiina (Koskenranta) jaksaa opastaa. Hyvinvoinnin kannalta tämä on meille todella tärkeä paikka, sanovat neulojat.
Sari Lehmus ja Teija Tuominen innostuivat neulomisesta vuosikymmenten tauon jälkeen, kun korona iski.
–Koronan ansiosta syntyi villasukkabuumi, johon hain ohjeita Youtubesta. Kaarrokeneuleista innostuin vuosi sitten ja houkuttelin Teijan mukaan. Villapaitaa en olisi uskaltanut aloittaa ilman opastusta. Taitokeskuksen valoisissa tiloissa on hieno neuloa ja Tiina on taitava opettaja. Youtubesta löytyy ohjeita, mutta kädestä pitäen annetut neuvot ja niksit ovat puhdasta kultaa, sanoo Sari Lehmus.
–Kursseille osallistuvat tuntevat vähintään mielenkiintoa, jos ei jopa intohimoa neulomiseen. Käsitöiden tekeminen rauhoittaa ja siitä saa mielihyvää jo työn edistyessä ja viimeistään silloin, kun työ on valmis ja saat esitellä sitä muille. Rakkaudella itse tehty pätee jokaiseen tekemääni neuleeseen, sanoo Sari Lehmus.
Kun tytär tarvitsi pitkän maton, äiti lähti kutomaan sen Taitokeskukseen
–Se kipinä syttyi kerralla! Oli vuosi 1992 ja tyttäreni Birgitta kysyi, onko minulla pitkää mattoa. Kun ei ollut, ehdotin, että menen kutomaan sellaisen. Siitä se vauhti sitten kiihtyi ja kiihtyi, kertoo Pirkko Kalvi, joka on ollut Huittisten Taitokeskuksen vakioasiakas jo reilut 30 vuotta.
–Harmittaa, kun en ole kirjannut muistiin, mitä kaikkea olen kutonut. Mattoja, pyyheliinoja, pöytäliinoja, kaitaliinoja ja shaaleja olen kutonut omaan kotiin, lapsille ja lastenlapsille. Nyt alkavat olla kaikkien kudontatarpeet tyydytetty.
Taitokeskuksella Pirkko on saanut oppia, kun sormi on mennyt suuhun, ensimmäiseksi Liisa Asumaniemeltä ja sen jälkeen hänen seuraajiltaan.
-Taitokeskus ja täällä kutominen on ollut minulle henkireikä. Missään vaiheessa tänne tuleminen ei ole ollut minulle vastenmielistä. Täällä tulee aina hyvä olo ja arjen murheet unohtuvat. Täällä näkee heti työnsä tulokset. Tykkään tästä paikasta enkä suinkaan ole ainoa.
Pirkko myöntää, että kotona on kudekerä jos toinenkin, jotka odottavat käyttöä.
–Kunpa saisin ne kaikki joskus kudottua. Seuraavaksi suunnittelen pellavaverhojen kutomista. Olin jo aikeissa polttaa pellavalankani, kun ei oikein sytyttänyt mitä niistä tekisin. Mieheni Kalevi sanoi, että älä nyt hulluja puhu. Siitä se idea verhoista lähti kehittymään ja kun kaikki syystyöt on tehty, ryhdyn siihen puuhaan.
Pirkko on käsityöihminen koko sydämestään. Telkkaria hän ei tuijota jouten, sillä aina hänellä on joko sukat tai villapaita työn alla. Oma perhe ja läheiset pysyvät hyvin villasukissa, kun Pirkko niitä neuloo. Läheisilleen hän on neulonut 13 kaarrokeneuletta ja kolme villatakkia. Niistä jäi kerän loppuja, joille hän keksi uuden käytön.
–Joskus sota-aikana, kun kaikki hyödynnettiin, keksittiin idea matolle, johon kudottiin langanpätkät. Niin ryhdyin erään kutojan ideasta puuhaan. Virkkasin kaksinkertaisesta langasta ketjusilmukoita. Keriä tuli aika monta ja sekoittelin värejä keskenään, paksumpaa ja ohuempaa lankaa yhdessä kuteeksi. Kudoin kolme mattoa, joissa tämän villakuteen lisäksi käytin samassa viriössä valkoista trikookudetta. Ne kiersin kutoessa yhteen, jotta niistä ei tulisi selkeitä raitoja. Olen oikein tyytyväinen tähän ideaan, sanoo Pirkko Kalvi.
Pirkko Kalvi on ahkera kutoja. Hän on myös neulonut omalle jälkikasvulleen lukemattomia neuleita, joista jäi jämälankoja. Ne hän virkkasi kuteeksi, jotka hän kutoo matoiksi.
Kirjoittaja on Satu Ojala – toimittaja joka jäi koukkuun kutomiseen.