käsityökoulu

Taito käsityökoulu Pohjois-Pohjanmaan opetuksen tavoitteena on innostaa oppilasta oivalluksiin, mielikuvitukseen ja tekemisen iloon ja luoda perustan luovalle käsityölle, joka on monimateriaalista, tavoitteellista ja ilmaisuvoimasta. Oppilaat pääsevätkin  tutustumaan monipuolisesti sekä perinteisiin, että uusiin käsityötekniikoihin, niin pehmeiden kuin kovienkin materiaalien parissa.

Tärkeänä osana työskentelyä koko opiskelun ajan on oppilaiden rohkaisu luovaan suunnitteluun ja itseilmaisuun. Käsityökoulun lasten ja nuorten opinnot ovat taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaan perustuvaa,  tavoitteellista ja vuodesta toiseen etenevää käsityön taiteen perusopetusta. Opintojen laajuus on 500 h. Aikuisten opinnot ovat vapaan sivistystyön opintoja.

Käsityökoulussamme on ryhmiä lapsille, nuorille ja aikuisille. Lasten ryhmissä lukukausimaksu sisältää materiaalin, aikuisten ryhmissä lukukausimaksun lisäksi materiaalimaksu käytetyn materiaalin mukaan. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Jatkavilla oppilailla on etusija ryhmiin.

Näppärät (4-6 -vuotiaat)

Varhaisiän taidekasvatuksen ryhmä, jossa tutustutaan visuaalisen ilmaisun peruskäsitteisiin, -väreihin ja -muotoihin sekä käsityön perustekniikoihin. Lapset pääsevät alusta asti itse suunnittelemaan visuaalisen ilmeen työhönsä ja tekemään persoonallisia, omannäköisiä käsitöitä. 
Hinta 120 € / lukukausi (15 kokoontumista). Näppärät 1 -ryhmä tiistaisin klo 17.15–18  alkaen viikolla 4/2025. Opettaja Alina Rajala.

Nikkarit (7-12 -vuotiaat)

Ryhmän opetus painottuu koviin materiaaleihin ja käsityömuotoiluun. Nikkarit tutustuvat mm. puu-, metalli-, savi-, paperi- sekä muovimateriaaleihin ja valmistavat tuotteita näiden materiaalien yhdistelmistä. Hinta 165 € / lukukausi (15 kokoontumista).Nikkarit keskiviikkoisin klo 17.15–18.45 alkaen viikolla 4/2025. Opettaja Juha Pöykkö

Nikkarit+ (12 + -vuotiaat ja teemaopinnot)

Kädentaidoissa jo pidemmälle edenneiden ryhmä, jossa lapset suunnittelevat ja valmistavat itse vaativimpia tuotteita. Nikkareissa valmistetaan tuotteita puu-, metalli-, savi-, paperi- sekä muovimateriaalien yhdistelmistä. Käsityöllisen prosessin vaiheet opitaan pitempikestoisten töiden aikana. Hinta 165 € / lukukausi (15 kokoontumista).

Nikkarit keskiviikkoisin klo 19.00-20.30  alkaen viikolla 4/2025. Opettaja Juha Pöykkö.

Luovat (7-9 -vuotiaat)

Käsin ompelua ja muita käsityön perustekniikoita jo hieman osaavien ryhmä, jossa lapset pääsevät tutustumaan käsityön ja muotoilun maailmaan, perusteita pidemmälle. Töiden lähtökohtana on lapsen oma maailma ja mielikuvitus.
Hinta 165 € / lukukausi (15 kokoontumista).

Luovat keskiviikkoisin klo 17-18.30  alkaen viikolla 4/2025. Opettaja Alina Rajala. 

Taiturit (10-12 -vuotiaat) ja Taiturit+ (13-16 -vuotiaat)

Kädentaidoissa jo pidemmälle edenneiden ryhmä, jossa lapset suunnittelevat ja valmistavat itse vaativampia tuotteita. Käsityöllisen prosessin vaiheet opitaan pitempikestoisten tekemisten aikana. Ryhmään voivat osallistua kaikki kiinnostuneet nuoret. Mukanaolo ei edellytä aikaisempaa osallistumista käsityökoulun ryhmiin.
Hinta 165 € / lukukausi (15 kokoontumista).

Taiturit+ keskiviikkoisin klo 18.45-20.15 alkaen viikolla 4/2025. Opettaja Alina Rajala.

Aikuiset 1

Löydä luovuutesi aikuisten käsityökoulussa!

Tule mukaan luomaan, oppimaan ja nauttimaan käsillä tekemisestä. Aikuisten käsityökoulussa korostuvat käsityötaidot, yhdessäolo ja kestävä kehitys. Suunnittele ja valmista itse ainutlaatuisia tuotteita osaavan opettajan opastuksella.

Liity inspiroivaan joukkoomme, jossa luovuus kukoistaa ja materiaalit saavat uuden elämän. Yhdessä voimme tehdä kestävämpiä valintoja ja luoda kauniita asioita! Käsityökoulun opetuksen tavoitteena on tarjota mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen ja oman ilmaisun kehittymiseen. Opetuksessa otetaan huomioon aikuisen oppijan motivoituneisuus, omatoimisuus ja aiempi osaaminen. Opinnot antavat valmiuksia hyödyntää opittua omassa työssä, harrastuksissa sekä yritystoiminnassa jatkuvan oppimisen ajatus huomioiden. Hinta 187 € / lukukausi (9 kokoontumista), lisäksi materiaalit käytön mukaan.

Kevätlukukaudella 2025 ohjelmassa:

Ryhmät 1,2 ja 4:
Keväällä käsityökoulun tekniikoita ja aihealueita ovat mm. parsinta eri tavoin, paikkaus boro-kirjontaa käyttäen, vaatteidenhuoltovälineiden, kuten parsinsienen ja vaateharjan valmistaminen sekä vaatteiden muokkaus ja tuunaus vanhasta vaatteesta ihanaksi uudeksi. Vierailemme kierrätyskeskuksessa ja tutustumme tekstiilijätteen kiertokulkuun. Lisäksi tutustumme lautanauhan tekemiseen (ryhmä 2) ja opettelemme, miten yhdistää paperia ja kangasta sekä käsin- ja konekirjontaa luovan tekstiilitaideteoksen tekemisessä (ryhmät 1 ja 4)

Ryhmä 3:
Tuleva lukukausi käsityökoulussa vietetään kangaspuiden parissa, kankaan rakentamiseen ja kutomiseen perehtyen. Lukukauden aikana suunnitellaan ja rakennetaan yhteinen loimi kangaspuihin vaihe vaiheelta. Jokaiselle kuuluu lukukauden aikana viikko kudonta aikaa kutomossamme haluamaansa loimeen.

Aikataulu:
Ryhmä 1 joka toinen tiistai klo 17.30-20.30  alkaen viikolla 3/2025. Opettaja Maria Visuri. (Rautionkatu 2)

Ryhmä 2 joka toinen maanantai klo 17.30-20.30 alkaen viikolla 3/2025. Opettaja Maria Visuri. (Rautionkatu 2)

Ryhmä 3 joka toinen maanantai klo 17.30-20.30 alkaen viikolla 4/2025. Opettaja Kaisa Nivukoski (Rautatienkatu 11 b)

Ryhmä 4 joka toinen tiistai klo 17.30-20.30 alkaen viikolla 4/2025. Opettaja Maria Visuri. (Rautionkatu 2)

Käsityökoulun yhteystiedot

Rehtori Elina Seppänen, puh. 040-352 2500, toimisto@taitopohjoispohjanmaa.fi

Kaisa Nivukoski, kaisa.nivukoski@taitopohjoispohjanmaa.fi
Alina Rajala, alina.rajala@taitopohjoispohjanmaa.fi
Maria Visuri, maria.visuri@taitopohjoispohjanmaa.fi
Juha Pöykkö, juha.poykko@taitopohjoispohjanmaa.fi