Fransut tulevaisuuteen – Riitta Nauha

Käsityöohjaaja Riitta Nauha Kalajoen taitokeskuksesta opettaa fransunsolmintaa Fransut tulevaisuuteen -hankkeessa.

Henkilö solmii fransua.

”Hei, olen Riitta Nauha ja toimin käsityöohjaajana Kalajoen Taitokeskuksessa. Koulutukseltani olen tekstiiliartesaani sekä sisustusneuvoja.

Käsityöt ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Lapsesta saakka olen käsitöitä tehnyt, välillä enempi, välillä vähempi.

Käsityöt ovat minulle kuin mindfulness-harjoitus, jonka avulla on helppo tyhjentää aivot päivän kuormasta ja laskeutua rentoutuneeseen tilaan. Mieli lepää, kun keskittyy ja on läsnä siinä hetkessä. Oma kädenjälki valmiissa työssä tuottaa mielihyvää pitkäksi aikaa. Lisäksi käsityöt inspiroivat monella tapaa. Ohjaajana kannustankin jokaista päästämään sisäisen luovuutensa irti.

Taito Keski-Pohjanmaalla on käynnissä kaksivuotinen Fransut tulevaisuuteen -hanke fransunsolmintataidon elvyttämiseksi. Tämä perinnetekniikka herätti kiinnostukseni ja aloin pohtia millaisia uusia, nykyaikaisia tuotteita fransuista voisi tehdä. Olen pitänyt fransukursseja ja käynyt opettamassa fransusolmintaa lapsille ja nuorille useammalla eri koululla. Olemme kehittäneet yhdessä uusia tuotteita ja oppilaiden käsissä on syntynyt mm. kirjanmerkkejä ja rannekoruja. On ollut kiva huomata, kuinka oppilaat rauhoittuvat ja keskittyvät työhön solmiessaan fransuja.

Rohkaisen jokaista kokeilemaan ja innostumaan uudenlaisten tuotteiden ideointiin ja tekemiseen. Tuodaan vanhat perinnetekniikat esiin niin, että lopputulos näyttää nykyaikaiselta ja viedään näitä taitoja myös tulevaisuuteen.”