Ihmisiä tekemässä käsitöit

Käsityön elävää perintöä tutkimassa – Yhteisöllinen käsityö (moduuli 5), Helsinki

Opiskele käsityön elävän perinnön tutkijaksi ja tuntijaksi! Oletko kiinnostunut käsityöperinteistä, käsityökulttuurista ja perinteen näkymisestä nykypäivänä? Kurssilla sukelletaan perinteiden mielenkiintoiseen maailmaan!

Kulttuurimme on elävää, mielenkiintoista ja yllätyksiä täynnä!

Ymmärsin oman päivätyöni merkityksen aineettoman kulttuuriperinnön jatkajana seuraavalle sukupolvelle.

Ymmärsin perinteiden jatkumon ja ihmisten väliset vuorovaikutuksen perinteiden siirtäjinä. Mitä meille ihmisinä jää, jos kulttuuria ei olisi?

                           Pilottikurssille osallistuneiden kokemuksia

Kurssikerrat pitävät sisällään tietoiskuja, joiden pohjalta ryhmä yhdessä keskustelee, pohtii ja työskentelee tehtävänantojen pohjalta. Kurssi pitää sisällään myös yksilötehtäviä ja kulttuuriperintöön tutustumista käsityöllisen tekemisen kautta. Yhteisöllinen käsityö -jaksolla osallistujat järjestävät yhdessä tapahtuman. Kurssille kuuluu myös ennakkotehtävä ennen opetuskertoja. Pääasiallisia työskentelymuotoja kurssilla ovat ryhmäkeskustelut alustusten pohjalta.

Kurssilla opit, mitä aineeton kulttuuriperintö tarkoittaa ja mitä se on käsityön näkökulmasta. Viimeisen kurssin aikana tutustutaan yhteisöllisyyden syntyyn vaikuttaviin tekijöihin, ryhmän ja yhteisön ominaisuuksiin sekä ryhmädynamiikkaan. Kurssilla perehdytään hyvinvointiin ja vaikuttamiseen käsityön ja käsityön elävän kulttuuriperinnön kontekstissa. Lisäksi ideoidaan, suunnitellaan ja toteutetaan yhteisöllinen käsityötapahtuma tai -aktiviteetti, joka toteuttaa elävän käsityöperinnön suojelua käytännössä.

Kurssilla opittua voit hyödyntää oman harrastuksesi ja/tai ammattitaitosi syventämisessä. Kurssin käytyäsi osaat havainnoida aineetonta kulttuuriperintöä ympärilläsi. Saat työkaluja elävän kulttuuriperinnön suojelemiseen ja elävänä pitämiseen.

Kurssi on suunnattu kaikille perinteistä ja käsityöstä syvemmin kiinnostuneille, harrastajille ja käsityön ammattilaisille, kuten käsityönopettajille ja -opiskelijoille sekä käsityöyrittäjille. Kurssi ei vaadi aiempia suorituksia tai esitietoja aiheesta.

Kurssi koostuu neljästä tapaamiskerrasta.

Käsityön aineeton kulttuuriperintö -kurssikokonaisuus (5 op) koostuu viidestä moduulista, joissa tutkitaan aihetta eri näkökulmista. Moduuli 1 on suositeltavaa käydä ennen muita moduuleja. Kukin moduuli kerryttää halutessasi opintopisteitä (1 op jokaisesta moduulista). Mikäli käyt kaikki moduulit, saat halutessasi todistuksen kurssikokonaisuuden suorittamisesta. Kursseilla toivotaan aktiivista osallistumista lähiopetuskerroille.

  1. Moduuli: Käsityön aineeton kulttuuriperintö: ei vaadi aikaisempaa osaamista, suositeltavaa käydä ennen muita moduuleita.
  2. Moduuli: Käsityö elävänä perintönä: järjestetään keväällä 2025. 
  3. Moduuli: Kestävä käsityöperintö: järjestetään syksyllä 2024.
  4. Moduuli: Käsityöperinnön jäljillä: järjestetään syksyllä 2024.
  5. Moduuli: Yhteisöllinen käsityöperintö: järjestetään keväällä 2025.

Taitotaso: aloittelija
Ajankohta: pe 17.1. ja 7.2. klo 17.30-19.45 sekä la 8. ja 22.2. klo 10-14
Hinta: 79 €. Kurssimaksu Taito Etelä-Suomen jäsenille 74 € ja käsityönopettajaopiskelijoille 59 € (Käsityksen ja Kotexin jäsenet) 
Maksutapa: Maksathan kurssimaksun ilmoittautumisen yhteydessä. Jäsenenä saat alennuksen kurssimaksusta käyttämällä koodia JASEN242. Lisätietoja muista maksutavoista löydät hiukan alempaa.
Opettaja: Iina Pärssinen

 

Hei ystävät! 
Meillä jäsenet saavat 5 € alennusta kurssimaksuista. Liity jäseneksemme, tule osaksi käsityöyhteisöämme ja nauti eduista! Lisätietoja ja jäseneksi haku täällä.

Maksutapoina meillä käyvät myös Smartum, ePassi sekä Gift4You-, Taito Shop- ja Taito Etelä-Suomen lahjakortit. Lahjakortit soveltuvat myös kurssimateriaalien maksamiseen. Suoritathan maksun näillä maksutavoilla toimipisteessä paikan päällä ennen kurssin alkua.

Infokirjeen lähetämme ilmoittautuneille noin viikkoa ennen kurssin alkua. Infosta löydät tarkemmat tiedot materiaaleista ja kurssin sisällöstä. Tarkistathan roskapostisi, mikäli kirjettä ei näy.

Onko kurssi jo täynnä? Ilmoittaudu jonoon lähettämällä sähköposti osoitteeseen anna.siekkinen@taitoetelasuomi.fi. Olemme yhteydessä jonopaikoilla oleviin heti, kun vapaa paikka ilmaantuu.

Peruutukset ja lisätiedot sähköpostitse anna.siekkinen@taitoetelasuomi.fi.

Osoite: Eteläesplanadi 4, 00130 Helsinki