Klaukkala
Tervetuloa kutomaan taitokeskus Klaukkalaan!
Taitokeskus Klaukkalassa pääset kutomaan kangaspuilla ohjaajan opastuksella. Kangaspuilla kutomisen tuloksena syntyy itse tehty tekstiili – meillä pääset toteuttamaan ideasi valmiiksi tuotteeksi. Meille voit tulla olitpa sitten ensikertalainen tai kokeneempi kutoja. Aloittelijat oppivat kankaankudonnan perusasiat ja kokeneemmat pääsevät syventämään taitojaan.
Kudottu tuote voi olla matto, huopa, pyyhe, ryijy, sisustuskangas, vaatetus- tai asustekangas tai jopa taidetekstiili. Voit hyödyntää suunnittelusi tukena kankaankudonnan mallistomme valmiita malleja, soveltaa niitä tarpeen mukaan tai suunnitella juuri mieleisesi tuotteen. Loimet on aina valmiiksi rakennettu kangaspuihin, joten sinä pääset suoraan kutomaan. Meille voit esittää myös loimitoiveita ja pyrimme toteuttamaan ne mahdollisuuksien mukaan.
Taitokeskuksessa saat ohjaajalta apua kudonnan eri vaiheissa taitokeskuksen aukioloaikoina, mutta meillä voit kutoa joustavasti myös aukioloaikojen ulkopuolella iltaisin ja viikonloppuisin. Ohjaaja auttaa oman kudontavuoron varaamisessa, työn suunnittelussa, toteutustavan- ja materiaalien valinnassa sekä itse kutomisessa sen kaikkine vaiheineen. Ohjaaja auttaa myös tuotteen viimeistelyssä ja taitokeskuksessa käytössäsi ovat ompelukone ja saumuri tätä varten.
Taitokeskuksesta voit ostaa monipuolisesti erilaisia käsityön materiaaleja mm: matonkuteita, ontelokuteita, poppanaa, sisustustekstiileihin ja asusteisiin sopivia kudonta- ja neulelankoja, työvälineitä sekä tee-se-itse-tarvikepaketteja. Voit käyttää kudontaan myös omia materiaalejasi.
Kudonta-ajan varaaminen
Taitokeskus Klaukkala
Klaukkalantie 72
Juulia Jokinen
050 4685794
klaukkala@taitoetelasuomi.fiHuopa
Tässä loimessa voit kutoa kaunista huopaa! Toimikkaalla kudoton huovan pintaan tulee 45 asteen viivaa tai pystysuuntaista siksak-kuviota poljennasta riippuen. Kuteen värien valinnalla ja suunnittelulla voit luoda haluamasi ruutukuvion.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 134 cm
Väri: harmaa, luonnonvalkoinen, punainen ja sininen
Materiaali: villa
Sidos: toimikas
Hinta: 30,20 € / m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa villalla ja villasekoitelangalla.
Pyyhe – kapea
Tässä loimessa voit kutoa todella kaunista pyyhettä! Neutraalin väriseen loimeen sopivat eriväriset kudelangat. Suoralla poljennalla tulee kuvassa näkyvää siksak-kuviota.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 50 cm
Väri: harmaa, luonnonvalkoinen, murrettu keltainen
Materiaali: puuvillapellava
Sidos: murtotoimikas
Hinta: 11,80 € / m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa puuvillapellavalla, pellavalla ja puuvillalla.
Koriloimi
Tämä loimi on suunniteltu sisustuskorien, lajitteluastioiden ja vaikkapa puutarhaan tuolien ja tyynyjen päällisten kutomista varten. Kori kudotaan ontelona, jolloin sivusaumoja ei tarvitse ommella lainkaan. Kori voidaan kutoa sopivilla materiaaleilla niin napakaksi, että se pysyy hyvin muodossaan. Voit valita kudotko kulmikasta vai pyöreälinjaista, taipuvaa vai taipumatonta. Korista saadaan halutessasi kudottua jopa pärekoria muistuttava tasaisen neliskulmainen kori, jonka jokainen sivu on 30 cm leveä. Yhdestä metristä saa siis kudottua jopa kolme koria.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 60 cm
Väri: pellava ja olki
Materiaali: Paksu pellava ja juuttinaru
Sidos: kaksinkertainen kangas, palttina ontelona
Hinta: 42 € / m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa kierrätyshuopanauhalla, paperinarulla, juuttinarulla, täytetyllä ontelokuteella tai jopa puukepeillä.
Matto – kapea
Vinoneliöitä, ympyröitä, rasteja ja siksak-raitaa. Tämä ruusukkaaksi kutsuttu mattomalli tarjoaa monipuolisia ja ihastuttavia kuviovaihtoehtoja kutojalle. Kuviot toistuvat maton nurjalla puolella negatiivina. Erilaisilla väriyhdistelmillä luot hauskan leikkisän tai pelkistetyn tyylikkään tuotteen niin lastenhuoneeseen kuin moderniin sisustukseenkin sopivaksi. Tähän loimeen voit kutoa myös perinteistä räsymattoa.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 85 cm
Väri: vaalea
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja ruusukas
Hinta: 9,40 € / m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, ontelo- ja trikookuteilla.
Matto – leveä
Tähän samaan mattoloimeen voi kutoa jopa yhdeksän erilaista mattoa. Taitokeskuksessamme on esillä malleja, joiden avulla voit hahmottaa tämän loimen moninaisia mahdollisuuksia. Voit kutoa loimeen halutessasi tuttua palttinamattoa ja vaikkapa raidoittaa mattosi sidosten tarjoamilla erilaisilla keinoilla.
Tätä mattoa kudotaan seisaaltaan ja polkunen lukitaan telineeseen, jolloin kutominen on helppoa. Tarvittaessa mattoloimia voi aina myös kaventaa.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 136 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja kuusivartinen toimikas
Hinta: 13,50 € / m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa ontelokuteella, trikookuteella, paperinarulla, räsykuteella
Kylpypyyheloimi, vanha pohjois-karjalainen malli
Loimen väri on pellava. Tähän loimeen voit kutoa leveän kylpypyyhkeen tai kahta pienempää pyyhettä rinnakkain. Alkuperäisen mallin on suunnitellut Marjatta Asikainen Tohmajärven kotiteollisuusasemalta vanhan karjalaisen pyyhemallin pohjalta. Alkuperäisen ohjeen mukaan toteutettuna pyyhekankaaseen saa kudottua karjalaisen punapoiminnan kuvioita muistuttavia koristeellisia pohjasidoskuvioita.
Poljentavaihtoehtoja on kuitenkin tähän loimeen suunniteltu useampia ja lisätty myös palttinapolkuset. Halutessasi voit kutoa kankaan kokonaan kuviollisena tai kutoa väliin pelkkää palttinaa, jolloin kuvioraita voi olla vain tekstiilin hieno yksityiskohta. Kankaasta voi kutoa myös juhlavan liinan käyttämällä kuteena esimerkiksi aivinapellavaa. Kuvia tähän loimeen kudotuista upeista pyyhkeistä löydät Taitokeskus Klaukkalan facebook -sivuilta.
Taitotaso: osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 104 cm
Väri: pellava
Materiaali: laadukas puuvillapellava
Sidos: palttina ja pohjasidos
Hinta: 39 € / m
Kudevaihtoehdot:
Voit kutoa pellavalla, puuvillalla tai puuvillapellavalla. Samaan työhön tulevan langan tulee olla keskenään samanlaista.
Paperinarutabletti
Paperinarutabletti on kaunis, ajaton ja tyylikäs osa kodin sisustusta. Eri värisillä paperinaruilla luot oman näköisesi tuotteen. Tabletin pinta tiivis, mutta tuote on kevyt ja taipuisa. Tabletin sijaan voit kutoa myös pidemmän kaitaliinan.
Kapeaan puuvillaloimeen voi kutoa erilaisilla materiaaleilla. Paperinarun kanssa voi käyttää välikuteena myös esimerkiksi ohutta puuvillalankaa.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 30 cm
Väri: beige
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja ripsi
Hinta: 7,40 € / m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa pellavalla, puuvillalla, paperinarulla ja poppanakuteella.
Matto – sokeripala
Tähän loimeen pääset kutomaan perinteikästä mattomallia, jota myös sokeripalaksi kutsutaan. Voit kutoa loimeen myös palttinaa ja kuderipsiä, jolla maton loimen saa tarvittaessa kokonaan piiloon. Voit vaihtoehtoisesti yhdistellä mattoosi näitä eri vaihtoehtoja. Perinteinen sokeripala- matto kudotaan yleensä kolmella sukkulalla. Kuteiksi sopivat kaikki matonkuteet, kunhan erilaatuiset kuteet kulkevat koko maton pituudelta tasaisesti mukana.
Kutominen on helppoa ja sopii myös aloittelijalle.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 116 cm
Väri: vaalea
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: koristeellinen toimikas, palttina ja ripsi
Hinta: 10 e / m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsylllä, ontelokuteella tai trikoolla.
Matto – kurkijokelainen ruusukas
Tämän mattoloimen esikuvana on ollut vanha kurkijokelainen poppanapäiväpeite. Kankaan pintaan muodostuu alueita, joissa on palttinaa, kukkakuvioita ja koristeraitoja. Kuvio on samaan aikaan herkkä, ajaton ja monipuolinen.
Loimeen valitaan kuviokude ja pohjakude.
Taitotaso: aloittelija, osaaja ja taitaja
Loimen tiedot:
Leveys: 100 cm
Väri: luonnonvalkoinen
Materiaali: 15-s. kotimainen kalalanka
Sidos: palttina ja kurkijokelainen ruusukas
Hinta: 11,70 € / m
Kudevaihtoehdot:
Tähän loimeen voit kutoa räsy-, trikoo- ja ontelokuteilla
Toivomuslista
Haluaisitko ehdottaa omaa toivettasi? Ilmoita kiinnostuksesi suoraan kutomon yhteystietojen kautta (sivun yläosassa). Toteutamme toivomuksia kiinnostuksen mukaan ja soveltuvien kangaspuiden vapauduttua.
Tulossa:
Sisustustyynykangas: 50 cm, vaalea, pitsisidos
Villakangas: 85 cm, vaalea loimi, ristitoimikas
Pyyhe: 90 cm, monivärinen