Pellamo, Taivaansiipi ja Selkosilmukat mukana Taito yrityslaboratoriossa 2024

Julkaistu

Kolmen käsityöyrityksen tuotteita, neuleohjeita, ommeltu pellavakorsetti ja valkoinen kirjottu arkkuvaate.

Taitoliitto ja Suomen Kädentaidot -messut tarjoavat jälleen messujen ensikertalaisille uuden, aloittelevien yrittäjien messukokonaisuuden. Yrittäjät valittiin avoimen haun perusteella. Osastolla kolme käsityöyritystä tuo omat tuotteensa ensimmäistä kertaa näille messuille yleisön tutustuttaviksi. Luvassa on uusia testituotteita ja palautteen keräämistä yrittäjämatkan alkutaipaleen vahvistamiseen. Tule tutustumaan yrityslaboratorion yrittäjiin ja uusiin tuotteisiin.

Löydät Taito yrityslaboratorion Tampereelta Suomen Kädentaidot -messuilta 15.–17.11.2024 , messujen A-hallista Taitokadun kulmauksesta osastopaikalta A848.

Pellamo

Saraliina Soramies on nuori aloitteleva yrittäjä, jonka unelmasta syntyi Pellamo. Pellamo on vaatetusalan yritys, joka tällä hetkellä myy muutamien vaatteiden lisäksi pieniä lahjatuotteita ja koruja. Pellamo tekee myös ompelupalveluna toiselle yritykselle vaatteita (blooming desert shop) mutta tavoitteena on oman malliston kehittäminen ja verkkokaupan perustaminen. Pellamon nimi tulee pellava kankaasta ja ompelimosta, joka kertookin jo yrityksestä paljon.

Taivaansiipi

Maria Söderström-Niemelä aloitti käsityöyrittäjänä vuosi sitten. Taivaansiipi valmistaa arkkuvaatteita naisille, miehille ja lapsille. Kaikki Taivaansiiven tuotteet on ommeltu osin kierrätystekstiileistä. Kierrätystekstiileinä käytetään lähinnä vanhoja ristipistoliinoja sekä pitsejä. Muuna materiaalina käytetään pääasiallisesti puuvillaa, puuvilla-pellavaa tai pellavaa. Koska kierrätysmateriaalia on usein vain vähän, jokaista mallia valmistuu 1–4 kappaletta.

Yritys sai alkunsa hyvin henkilökohtaisesta lähtökohdasta, kun Maria ompeli arkkuvaatetta omalle äidilleen. Syntyi ajatus, että ehkä joku muukin haluaisi pukea lähimmäisensä kauniiseen, yksilölliseen sekä käsityönä tehtyyn arkkuvaatteeseen.

Selkosilmukat

Artesaani Anna Vasala on opiskellut ja myös kouluttanut selkokielen käyttöä. Idea selkokielisistä neuleohjeista syntyi ajatuksesta, että neulominen sopii kaikille. Puhekielessä sanalla selkokieli tarkoitetaan tavallista helpompaa kieltä ja tekstiä. Selkosilmukat neuleohjeissa käytetään kuitenkin ihan oikeaa selkokieltä, jolla on omat sääntönsä. Se on suomen kielen muoto, jonka sisältö, sanasto ja rakenne on mukautettu luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi kuin yleiskieli. Samoin valokuvauksessa on omat ohjeensa.

Taito yrityslaboratorio on Taitoliiton ja Suomen Kädentaidot -messujen yhdessä tuottama. Messut tarjoaa yrittäjille maksuttoman osallistumisen ja Taitoliitto kuratoi sekä valitsee osallistujat hakemusten perusteella. Palvelulla halutaan tukea aloittelevien käsityöyrittäjien toimintaa.

TÄGIT: