Kudottu tekstiili -suunnittelukilpailu

Julkaistu

Fredrika Wetterhoff aloitti vuonna 1885 Hämeenlinnassa koulutuksen, josta rakentui yksi suomalaisen käsi- ja taideteollisuuden tekstiiliopetuksen peruskivistä.  Heti alkuvuosista asti oli kudonta koulun tärkein oppiaine sadan vuoden ajan. Mikä on Fredrika Wetterhoffin työkoulun perintö 140 vuotta myöhemmin? Millaisia kudonnan taitajia maastamme löytyy tänä päivänä?


Fredrika Wetterhoff -säätiö järjestää yhteistyössä Taitoliiton, Ammattiopisto Tavastian ja Lappajärven Värjäämön kanssa Kudottu tekstiili -suunnittelukilpailun.

Kudottava käyttötekstiili

Esittele meille itse suunnittelemasi tekstiilituote, työ voi olla joko sisustukseen tai vaatetukseen sopiva tai asuste. Kilpailuun voit osallistua lähettämällä suunnitelman ja sidoskokeilut, valmista tuotetta ei tarvitse toteuttaa vielä kilpailuun ilmoittautuessa, mutta sen kaikki yksityiskohdat tulee olla kilpailun juryllä tiedossa.

Kilpailutyöt

Kudottava käyttötekstiili tulee suunnitella siten, että se on kudottavissa jollakin kotikäyttöön suunnitelluilla kudontavälineillä: kangaspuilla, pöytäkangaspuilla, nauhapirralla, lautanauhalaudoilla tai kudontakehyksellä.

Suunnitelman tulee soveltua valmistettavaksi kudemateriaalien osalta joko Wetterhoffin langoista (villat ja silkkivillat) tai Lappajärven Värjäämön pellavalangoista tai paperinarusta, tai näiden yhdistelmästä. Mikäli suunnitelma sijoittuu kilpailussa, toteutetaan se ko. langoista, joten huomioi nämä lankavaihtoehdot suunnitelmaa laatiessasi. Loimimateriaali voi olla mitä vain saatavilla olevaa lankaa.

Kilpailutyön tulee sisältää:

– luonnos valmiista työstä

– kokeilutilkku sidoksesta (ja väreistä)

– kankaan rakennepiirros

– valmiin työn mitat

– ehdotus työn materiaaleista ja lankojen värityksistä

– sanallinen kuvaus suunnitelmasta, käyttötarkoituksesta ja idean lähtökohdasta

Lisäksi: Liitä kaikkiin lähettämiisi dokumentteihin nimimerkki. Lisää lähetykseen nimimerkillä varustettu kirjekuori, joka sisältää yhteystietosi (nimi, osoite, e-mail). Nimien tulee olla töissä kätkettynä, jotta työt voidaan arvioida nimettöminä.


Palkinnot

Palkitsemme kolme parhaiten kilpailussa sijoittunutta rahapalkinnoin.

1 sija: 500 euroa

2. sija: 300 euroa

3. sija: 200 euroa

Lisäksi kolme parhaiten sijoittunutta saa mahdollisuuden valmistaa työn itselleen Wetterhoff Oy:n tai Lappajärven Värjäämö Oy:n lahjoittamilla suunnitelman mukaisilla langoilla. 

Osallistumisaika

Kilpailutyöt tulee toimittaa 30.11.2024 mennessä