Käsityöharrastuksen suosio on viime vuosina ollut huipussaan. Moni aloitti käsityöharrastuksen pandemian aikaan ja jäi kirjaimellisesti koukkuun. Käsityön koulutus- ja kurssitoimintaa sekä neuvontaa tarjoavan Taitojärjestön toiminnassa neuvonnan kysynnän kasvu on nähty selvästi. 2023 käsityöneuvonnan asiakasmäärä oli yli 51 000 asiakasta, kasvua vuoteen 2022 verrattuna oli yli 12 %. Myös käsityökurssien ja -työpajojen kysyntä jatkaa kasvua.
Nuoret ovat kasvava asiakasryhmä kudonnassa
Kudontaharrastus kiinnostaa nyt nuoria. Oman maton kutominen aloitetaan mielellään starttikurssilla, jossa koko ryhmä on aloittelijoita ja vertaistukea on siten ympärillä. Sitoutuminen pitkiin, koko lukukauden tai -vuoden kestäviin kursseihin on vähentynyt. Nyt halutaan oppia taito tiiviissä tahdissa esimerkiksi muutaman illan ja viikonlopun aikana ja sen jälkeen mahdollisesti jatkaa itsenäisesti, kun käsityökärpänen puree. Osa siirtyy yhden taidon opittuaan opettelemaan jotain muuta tekniikkaa, osa palaa kutomaan lisää omassa tahdissa, kun taito on jo hallussa. Taitokeskuksessa saatavilla oleva neuvojan apu on erityisen tärkeää aloitteleville harrastajille.
”Tampereella Taitokeskus Verkarannassa erityisen suosittuja ovat Kudontamaratonit. Maraton-nimitys tulee tiiviistä ja pitkistä kudontapäivistä. Perjantaina ja lauantaina ohjaaja on auttamassa työn alkuun ja kutoja saa lopun viikonlopun työskennellä itsenäisesti. Jos intoa riittää, sunnuntai-iltaan asti saa paukuttaa kangaspuita”, kertoo vastaava käsityöneuvoja Anna Puolakka. Parhaimmillaan maratonin aikana on syntynyt yhdeksän metriä mattoa.
Moni neulomiseen pandemia-aikana ensimmäistä kertaa hurahtanut kaipaa nyt myös apua ohjeiden kanssa ja tulee kysymään neuvoja.
Anna Puolakka, vastaava neuvoja, Taito Pirkanmaa
Ihan kaikki eivät halua tai viitsi opetella Youtube-videoiden avulla, vaan asiantuntijan apuun turvaudutaan mielellään.
Somekanavien kautta annettu neuvonta
Tämän päivän – ja myös tulevaisuuden – neuvontatyötä annetaan kuitenkin myös digitaalisessa ympäristössä, eli somessa.
”Varsinkin jos halutaan tavoittaa nuoria asiakkaita, heille luontevaa on opetella taitoja verkon välityksellä. Tuotimme viime vuonna yli 100 videoklippiä, jotka keräsivät liki 720 tuhatta katsojaa. Katsojien lisäksi olemme kiinnittäneet huomiota siihen, miten paljon näitä yksittäisiä klippejä ”kiinnitetään” omiin muistiinpanoihin. Puhutaan tuhansista kiinnitetyistä klipeistä”, sanoo Taito Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Tiina Aalto. Muistiin kiinnittäminen kertoo siitä, että ohjeeseen halutaan palata myös uudelleen.
”Huomattavaa on myös, että esimerkiksi TikTok-palvelun kansainvälisyys tuo katsojia laajasti myös eteläisen ja keskisen Euroopan maista. Viime joulun alla yksi kehyskudonnan joulukalenterivideomme on tavoittanut jo yli 320 tuhatta katsojaa Italiasta, Ranskasta, Espanjasta ja Saksasta. Suomi on listalla vasta viidentenä”, Tiina Aalto jatkaa. ”Suurin ikäryhmä videoiden seuraajista kuuluu 25–34-vuotiaisiin nuoriin”.
Käsityö kiinnostaa siis monen ikäisiä ja käsityöneuvonta eri kanavissa löytää erilaisia kohderyhmiä.