Käsityögaalassa 2024 palkitut

Julkaistu

Käsityögaalassa 2024 palkitut viisi henkilöä ryhmäkuvassa kädessään kunniakirjat ja kukat.

Joensuussa juhlittiin 29.8.2024 valtakunnallisessa Käsityögaalassa, jossa käsityön tekijät saivat oman paikkansa punaisella matolla. Käsityögaalassa palkittiin tekijöitä seuraavissa valtakunnallisissa kategorioissa: Vuoden käsityöharrastaja, Vuoden käsityökirja, Vuoden korinpunoja ja Vuoden yhteistyökumppani. Lisäksi palkittiin alueellinen Pohjois-Karjalan Taito-käsityöyrittäjä. Tämän vuoden gaalan järjesti Taito Pohjois-Karjala yhteistyössä Taitoliiton kanssa.

Käsityögaalan palkitsemisilla halutaan nostaa esille käsityökulttuuria edistäviä osaajia sekä lisätä käsityöharrastuksen tunnettuutta ja arvostusta.

Vuoden käsityöharrastaja 2024 Markus Moisio

Mies ompelee ompelukoneella.

Markus Moisio on aktiivinen ja monipuolinen käsityön harrastaja Salosta. Hän on valmis haastamaan itsensä kokeilemaan erilaisia uusia materiaaleja ja tekniikoita. Hän on sinut niin kangasvalintojen kuin oikeaa puulajin etsimisen kanssa. Kurssiopettaja kuvaa häntä käsityön positiiviseksi ”sekäkäyttäjäksi”. Lisäksi hän jakaa mielellään omaa osaamistaan sekä auttaa muita onnistumaan ja saamaan elämyksiä käsillä tekemisistään.

Vuoden käsityöharrastaja on loistava esimerkki aktiivisesta, osallistuvasta kansalaisesta. Hän on monitaituri, joka elää isosti harrastustoiminnan kautta työajan ulkopuolista elämää.

Palkintona Suomen Kädentaidot -messujen messuviikonloppu-paketti hotellimajoituksella marraskuun messuille. Vuoden käsityöharrastaja valinnan tekivät yhteistyössä Taitoliitto, Kansalais- ja työväenopistojen liitto sekä Suomen Kädentaidot -messut.

Vuoden korinpunoja 2024 Maija Nurminen

Maija Nurminen tuohiesineitä täynnä olevan hylly edessä.

Maija Nurminen on sastamalalainen tuohenpunonnan taitaja, joka on työskennellyt tuohen parissa lähes 40 vuoden ajan. Tuohitöiden tekemisen juuret löytyvät Karjalasta, taito on siirtynyt sukupolvelta toiselle, hänen karjalainen mummonsa, joka oli myös tuohitöiden taitaja, opetti taidon Maijalle.

Maija Nurmisen punontataidot ovat kehittyneet päivittäisen punomisen ja materiaalin kokeilemisen tuoman kokemustiedon kautta, hänen tuohityönsä ovat pieteetillä tehtyjä. Hän on esitellyt ja kouluttanut tuohen punontaa monissa erilaisissa tapahtumissa, oppilaitoksissa ja museoissa yli 30 vuoden ajan. Hän on tuohityön kolminkertainen Suomen mestari. Hän on materiaalin syväosaaja, joka haluaa innostaa uusia ihmisiä tuohitöiden pariin sekä pitää tuohenpunonnan taitoa elävänä.

Vuoden korinpunoja palkitaan käsi- ja taideteollisuuden hopeisella taitomerkillä.
Huomionosoitus liittyy vuoden käsityötekniikkaan, joka 2024 on korinpunonta. Valinnan teki Taitoliitto.

Vuoden käsityökirja 2023–2024
Just eikä melkein – eli miten neulotaan täydellisesti istuva villapaita

Tarja Jussila, kustantaja Moreeni

Palkintoraati totesi, että tällaista neulojan perusopaskirjaa on kaivattu. Kirja on visuaalisesti selkä ja informatiivinen ja sen ohjeet on helppo sisäistää. Kirjan piirroskuvitus on myös ajaton ja hyvin havainnollinen. Kirjan tyyli ei vanhene ajan kuluessakaan.

Just eikä melkein antaa pohjatiedon omien neuleiden suunnitteluun ja ohjeiden soveltamiseen, mutta jättää paljon tilaa omalle luovuudelle. Kirja sopii perusteokseksi sekä neuleharrastustaan aloittelevalle, himoneulojalle tai käsityön ammattilaiselle sekä opetuksen apuvälineeksi. Kirjan neuleohjeiden käännösopas auttaa myös englanninkielisten ohjeiden käyttäjää.

Tämä on kirja, joka kaikkien neuleharrastajien tulisi omistaa, neulojan perusteos, joka auttaa ymmärtämään käsityön taustaa ja tekemään parempia, itselle sopivia neulevaatteita.

Kirjan tekijä Tarja Jussila tuli monelle tutuksi Lentävä lapanen -lankakaupan toisena omistajana. Hän kertoo, että Just eikä melkein kirja syntyi sekä omista tarpeista tehdä istuvampia neuleita sekä asiakastyössä saaduista palautteista koskien neuleohjeita. Kirja on hänen ensimmäinen käsityökirjansa.

Vuoden käsityökirjan 2023–2024 valitsi raati, jossa oli edustettuna Taitoliiton käsityöasiantuntijat sekä Helsingin yliopiston käsityönopettaja- ja käsityötiedeopiskelijoiden ainejärjestön opiskelijoita.

Palkittavaa kirjaa saivat ehdottaa kustantajat sekä kotimaiset käsityökirjojen tekijät ja ehdotuksia tuli 23. Kirjavalikoimassa näkyi neuleharrastuksen suuri määrä ja ehdotetuista kirjoista yli puolet liittyi neuleisiin. Kirjojen tuli olla ilmestynyt huhtikuu 2023 – huhtikuu 2024 välillä. Ehdotetuissa kirjoissa nousivat esiin ajankohtaiset aiheet ja neuleharrastuksen suuri suosio. Palkintoraati totesi, että käsityöala kaipaa sekä opaskirjoja että visuaalisesti inspiroivaa materiaalia ja käsityökirjojen tärkeä anti on innostaa omaan luovuuden löytämiseen.

Vuoden käsityökirja -finalisteista järjestettiin myös yleisöäänestys ja yleisön suosikiksi nousi äänestyksessä Anna-Karoliina Tetrin Värjää kasvikuituja luonnonväreillä.

Vuoden yhteistyökumppani 2024
Suomen käsityön museo

Jyväskylässä sijaitseva Suomen käsityön museo edistää valtakunnallisena vastuumuseona modernilla otteella käsityön näkyvyyttä perinteitä unohtamatta. Käsityökumppanina museo on positiivinen, uutta luova ja asiantunteva. Yhteistyöllä Taitoliiton kanssa on pitkät ja vahvat perinteet, käsityön asiaa on edistetty yhteistyössä vuosien saatossa monien erilaisten hankkeiden ja näyttelyiden kautta. Tänä vuonna on saumattoman yhteistyön ja ammattimaisen osaamisen avulla edistetty vuoden käsityötekniikan näkyvyyttä Punottuja koreja meiltä ja maailmalta -näyttelyn muodossa. Käsityökulttuuria on edistetty yhdessä myös Elävän perinnön rinkitoiminnan kautta esim. käsityömuistoja keräämällä.

Vuoden yhteistyökumppanin valitsi Taitoliitto.

Pohjois-Karjalan vuoden 2024 Taito-käsityöyrittäjä

Marjo Räsänen, Onnenpussi Oy

Yrittäjä Marjo Räsänen valmistaa Pohjois-Karjalassa Liperin Ylämyllyllä käsityönä suolasaippuoita ja narusaippuoita, jotka ovat iloksi silmälle ja hyväksi iholle.

Yritys aloitti toimintansa 2011 ja hänen ideoimansa kuukausisaippuasarja tuli markkinoille samana vuonna. Sarjaan kuului suolasaippua, jonka hän nimesi Helmikuuksi kuvastamaan talven lunta ja jäätä. Helmikuuksi nimetty saippua sai rinnalleen lisää erilaisia suolasaippuoita. Ruusuliini, Minttuliini, Havuliini, Herkkisliini – syntyi kokonainen sarja. Näiden saippuoiden tilalle ovat sittemmin tulleet suloiset sydämenmalliset Rakkaudella-suolasaippuat – ne kuuluvat Onnenpussin rakastetuimpiin saippuatuotteisiin.

Asiakkaat kertovat tuotteista:

 ”En käytä enää muuta ihon pesuun, allerginen ihon kutina loppunut kokonaan ja meikinpoistossa ihan huippu. Voiteet tuntuvat imeytyvän paremmin puhtaaseen ihoon ja kasvoille ei tule näppylöitä. Tuoksuallergisena miedot tuoksut eivät aiheuta oireita, vaan kerrankin on mukavaa käyttää jotain tuoksullista tuotetta”. 

”Suosittelen! Ihania saippuoita, joita voi käyttää niin kasvojen, vartalon kuin käsien pesuun. Ihana tuoksu ja suloinen ulkomuoto piristää omaa kotia ja sopii myös lahjaksi. Saippuat ovat riittoisia ja erittäin hyvän tuoksuisia ja tekevät hyvää iholle. Kaiken lisäksi kotimaista käsityötä eli ei voi mennä vikaan. Mustikkamaito ja Ystäväni on omat lempparit ”

Marjo tapaa asiakkaitaan messuilla ja kuuntelee herkällä korvalla heidän toiveitaan tuotteista ja kehittää uusia tuotteita niiden mukaan. Näin hänen tuotteensa ovat jatkuvasti alan johtavia laadukkaita saippuoita.

Marjo on tehnyt vahvaa yhteistyötä Taito Pohjois-Karjala ry:n, Taito Shop Joensuun kanssa suunnitellen ja valmistaen mm. yhdistyksen mallistoihin pyykinpesusaippuaa, turvesaippuaa ja Kalevala aiheisia saippuoita. Taito Shopit ympäri Suomen ovat Marjon saippuoiden jälleenmyyjiä. Marjo tekee luovaa työtä suurella sydämellä!

Pohjois-Karjalan Vuoden Taito-käsityöyrittäjän valitsivat ja palkitsee Taito-Pohjois-Karjala ry ja LähiTapiola Itä.

TÄGIT: