Vuoden käsityöharrastaja 2024 on Markus Moisio

29.08.2024
Vuoden käsityöharrastaja 2024 Markus Moisio ompelee ompelukoneella työhousuja.

Markus Moisio on käsityöharrastuksen moniottelija, joka ei epäröi kokeilla niin soitinrakennusta kuin omien housujen ompeluakaan.

Kun paikallisen kansalaisopiston kurssi-ilmoittautuminen syksyllä alkaa, salolainen Markus Moisio on valppaana. ”Maanantaista torstaisin olen illat työpäivän jälkeen yleensä aina jollain käsityöaiheisella tai vaikka valokuvauskurssilla”, Markus kertoo. Toki myös lähialueen kurssitarjonta tutkitaan ja poimitaan kiinnostavat tärpit sopivan etäisyyden päästä.

Käsitöillä voi ratkoa käytännön tarpeita

Markuksen käsityökurssi-innostus ja käsityöharrastus alkoi kuusi vuotta sitten sähköbasson tekemisestä kurssilla. ”Ihan pienestä asti olen tykännyt tehdä käsilläni ja rakennella”, hän muistelee. Tällä hetkellä kesken on ja puutyökurssilla on syntynyt tuoreimpana omaan eteiseen mittojen mukaan tehty hylly, jossa erilaiset säilytystarpeet on ratkottu huolellisesti. Myös oma sänky on valmistunut kursseilla ja seuraavana kalusteena suunnitelmissa on kylpyhuoneen kaappi. Useampi itse tehty puukko on kurssilta päätynyt lahjaksi.

Puukon tupin aihio nahasta.
Puukon tupin aihio tekeillä nahasta.
Markus Moisio itse tekemässään nahkaesiliinassa.
Itse tehty nahkaesiliina on hyvä suoja monissa käsityöhommissa.

Kädentaitojen erilaisia kursseja Markuksella on takana jo noin kuusikymmentä. Puutöistä ja kitaroista hän on laajentanut kursseja myös ompeluun ja nahkatöihin. ”Tykkään käsitöillä ratkaista käytännön tarpeen ongelmia. Siitä ompelukurssikin lähti, tarvitsin housut”, hän naurahtaa. Ensimmäisten housujen jälkeen on valmistunut jo neljät tai viidet housut lisää sekä monen sään takki, jossa on teipatut saumat ja omaan tarpeeseen mietityt yksityiskohdat. ”Nahkatyökurssilla tein ensin valmistamaani bassoon hihnan. Sen jälkeen vyön ja kännykkäkotelon sekä valokuvausvaljaat, koska harrastan myös valokuvausta”. Markus nähdäänkin usein vapaaehtoisena valokuvaajana paikallisissa koripallo-, jalkapallo- tai lentopallopeleissä. Hän on käsityöharrastuksen lisäksi aktiivinen vapaaehtoinen monessa paikassa, valokuvauksen lisäksi hän osallistuu radioamatöörinä paikallisen pelastuspalvelun toimintaan.

Markusta monilla kursseilla opettanut Salon kansalaisopiston opettaja Jari Vatola sanoo Markuksesta, että hän on aina positiivinen ”käsityön sekakäyttäjä ja monitaituri”. ” Markus myös katsoo ympärilleen kurssituntien aikana, jakaa osaamistaan ja auttaa muita osallistujia onnistumaan ja saamaan elämyksiä käsillä tekemisestään”, Jari jatkaa. ”Ja mielestäni hänet voisi milloin vain nimetä myös vuoden positiivisimmaksi salolaiseksi”.

Miksi istuisin illat yksin kotona, kun kurssilla on sekä mukavaa seuraa että merkityksellistä tekemistä.

Markus Moisio

Kurssilla seura on yhtä tärkeää kuin tekeminen

”Käsityökurssit ovat minulle paikka olla kivassa seurassa mieluisen tekemisen parissa ja löytää myös kavereita”, Markus miettii. Kotona hänen käsityöharrastuksensa rajoittuu lähinnä pieniin korjausompeluihin, kaikki muut käsityöt hän tekee kurssilla ja kurssitiloissa, joissa on myös hyvät työvälineet. ”Ei kaikilla ole kotona tilaa tai työvälineitä käsityöharrastukseen. Tällaista toimintaa pitää senkin takia tukea ja ylläpitää, että harrastaminen on mahdollista myös vaikkapa minun kaltaiselleni kerrostalokaksiossa asuvalle. Ja kursseilla sosiaalinen puoli ja seura on tekemisen ohella ihan yhtä tärkeää. Omaa vuoroa vaikka jollekin koneelle odottaessa syntyy kivoja juttutuokioita. Miksi istuisin illat yksin kotona, kun kurssilla on sekä mukavaa seuraa että merkityksellistä tekemistä.”

Onko kurssikonkarilla haaveita uusista taidoista? ”No, käsityön ammattilaista minusta ei tule, mutta kurssilla käyn ja harrastan käsillä tekemistä niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä. Köyden tekeminen olisi kiva oppia, ehkä sitä seuraavaksi, ja ompelua ja puutöitä jatkan kyllä varmasti!”, Markus pohtii.

Nahkainen kuulokekotelo.
Nahkainen kuulokekotelo on menossa lahjaksi. Työ on vielä keskeneräinen.

Teksti Johanna Aydemir
Kuvat Sonja Karlsson

Markus Moisio palkittiin Käsityögaalassa Vuoden käsityöharrastajana 2024

Palkitsemisperusteet:
Markus Moisio on aktiivinen ja monipuolinen käsityön harrastaja. Hän on valmis haastamaan itsensä kokeilemaan erilaisia uusia materiaaleja ja tekniikoita. Hän on sinut niin kangasvalintojen kuin oikeaa puulajin etsimisen kanssa. Kurssiopettaja kuvaa häntä käsityön positiiviseksi ”sekäkäyttäjäksi”. Lisäksi hän jakaa mielellään omaa osaamistaan sekä auttaa muita onnistumaan ja saamaan elämyksiä käsillä tekemisistään.

Vuoden käsityöharrastaja on loistava esimerkki aktiivisesta, osallistuvasta kansalaisesta. Hän on monitaituri, joka elää isosti harrastustoiminnan kautta työajan ulkopuolista elämää.


Vuoden käsityöharrastaja valinnan tekivät yhteistyössä Taitoliitto, Kansalaisopistojen liitto sekä Suomen Kädentaidot -messut.