”Jokaisesta rakennuksesta oppii jotain uutta”, toteaa rakennusrestauroija Anni Hassi, jolla on kahdenkymmenen vuoden kokemus historiallisten kohteiden, kuten Eduskuntatalon,  Hvitträskin ja Suomenlinnan, restauroinnista.

Nyt Hassia työllistää Säätytalon peruskorjaus. Vuonna 1891 valmistunut Säätytalo edustaa italialaisen renessanssin innoittamaa helsinkiläistä uusrenessanssia. Rakennuksen julkisivuja hallitsee voimakas keskirisaliitti ja siihen liittyvät kahden kerroksen korkuiset kolossaalipylväät. Sivustoja jäsennetään seinään kiinnitetyin puolipylväin, jotka jakavat julkisivun pystysuuntaisiin osiin. Talon suunnitellut arkkitehti Gustaf Nyström uskoi klassisen arkkitehtuurin ilmentävän ajattomia harmonian periaatteita, mikä näkyy julkisivuissa myös materiaalien ja pintakäsittelyjen harkittuna vaihteluna: karkeasta rustikoinnista sileisiin harkkopintoihin ja taidokkaisiin kipsikoristeisiin.

Tällä työmaalla löytyy jokaiselle erittäin taitavalle työntekijällemme vaativia ja mielenkiintoisia töitä.

Kädentaitojen lisäksi pitää hallita numerot

Hassin tie restauroinnin maailmaan alkoi kiinnostuksesta käsillä tekemiseen ja historiaan. Nyt hän johtaa Rakennusentisöintiliike Ukri Oy:n 20-henkistä tiimiä, joka vastaa Säätytalon julkisivun kunnostuksesta. Historiallisen rakennuksen julkisivun restaurointi vaatii paitsi taitoa, myös tietoa ja talouden ymmärrystä.

”Tässä työssä pitää rakastaa käsillä tekemistä, mutta samalla täytyy myös ymmärtää numeroita. Jos ei hahmota, mitä työ maksaa ja kuinka kauan aikaa tietyn työvaiheen tekemiseen menee, ei synny hyvää lopputulosta – ainakaan sovitussa budjetissa ja aikataulussa”, Hassi sanoo. Vaikka Hassilla on päävastuu taloudellisesta suunnittelusta, myös tekijöiden pitää ymmärtää työnsä kustannusvaikutukset. ”Olemme huomanneet, että jos kaikilla on yhteinen ymmärrys projektin taloudellisista reunaehdoista, pystymme tekemään fiksumpia ratkaisuja päivittäisessä työssä”, Hassi kertoo. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, miten paljon aikaa käytetään yhden koriste-elementin työstämiseen tai milloin on järkevämpää tehdä kokonaan uusi osa vanhan korjaamisen sijaan.

Näin suuren käsityöläisjoukon koordinointi vaatii tarkkaa suunnittelua. ”Meidän täytyy varmistaa, että jokaisessa työvaiheessa on oikea määrä tekijöitä oikeaan aikaan. ”Restaurointi on jatkuvaa tasapainoilua perinteisten menetelmien, budjetin ja aikataulujen välillä. ”Meillä on viikoittaiset yhteensovituspalaverit, joissa varmistamme työvaiheiden etenemisen. Julkisivutöitä ei voi tehdä tyhjiössä – meidän täytyy sovittaa aikataulumme esimerkiksi ikkunoiden korjauksien ja muiden urakoitsijoiden töiden kanssa.”

Hassi kertoo, että julkisivutöiden kannalta optimaalisinta aikaa on kevät ja syksy. ”Olemme tehneet julkisivutöitä talvea kohti”, Hassi kertoo. ”Työskentelemme nyt lämmitetyissä suojateltoissa, ja useita työvaiheita tehdään päällekkäin samoissa tiloissa. Tämä ei ole ideaalitilanne rappaus-, kipsi- ja maalaustöille, mutta tämäkin on osa sitä realismia, joka meidän täytyy ottaa huomioon.”

Kipsityön resepti: oikea koostumus, oikea ajoitus

Säätytalon julkisivu on täynnä yksityiskohtaisia kipsikoristeita: koristeellisia friisejä, vaakunareliefiä, siivekkäitä leijonia ja pääovea kehystäviä ornamenttilistoja. Ajan hammas ja ympäristötekijät – erityisesti happosateet 70- ja 80-luvuilla ovat vaurioittaneet Säätytalon julkisivujen kipsikoristeita ja useimmat niistä on korjattu tai uusittu jo aiemmin. Myös aiempien korjausten jättämät useat maalikerrokset näkyvät kipsikoristeissa muotojen ”pehmentymisenä”

”On tehtävä valintoja siitä, mitä korjataan ja mitä säästetään”, Hassi toteaa. ”Kaikkea ei voi eikä tarvitse uusia. Patina on osa viehätystä ja se kertoo rakennuksen historiasta.”
Hän painottaa erityisesti julkisivun alkuperäisten elementtien arvoa. “Sisäänkäynnin syvennyksessä on vielä alkuperäisiä kipsejä, ja yksi siipileijona pääjulkisivulla on todennäköisesti alkuperäinen.”  Näitä pyritään varjelemaan, sillä alkuperäisissä kipseissä värihistoria on edelleen tutkittavissa.

Kipsikoristeiden restaurointi ei ole yksinkertaista. Kipsi on nimittäin vaativa materiaali – liian märkä valuu pois, liian kuiva kovettuu ennen kuin sitä ehtii muotoilla. ”Tässä työssä täytyy olla kuin Kultakutri sadussa – koostumuksen on oltava juuri sopiva, mutta myös työvauhdin pitää osua kohdilleen”, Hassi kuvailee.

Kipsin työstäminen on tarkkaa ja aikataulutettua työtä. Valmis seos on käyttökelpoinen vain muutamia minuutteja myös optimaalisissa työskentelyolosuhteissa. Talvella telineille on rakennettu eristettyjä työskentelysoluja, joita lämmitetään.

Kipsikoristeiden valmistus alkaa muotituksella, jossa alkuperäisistä koristeista otetaan tarkat muotit. Jos alkuperäinen kappale on kulunut tai muoto muuten kadonnut, koristeeseen tehdään muodon palautus eli skarppaus. Siinä kuvanveistäjä terävöittää yksityiskohtia vastaamaan alkuperäistä muotoa. Koristeet valetaan Ukrin työpajalla tai työmaalla. Ne tehdään osin onttoina, mikä keventää niiden painoa. Suuret koristeaiheet kootaan pienemmistä osista – tämä helpottaa sekä valua että mahdollistaa myöhemmin vaurioituneiden osien korvaamisen ilman koko koristeen uusimista. Kipsiosien sisään asennetaan ruostumattomat teräsraudoitukset, jotka varmistavat sekä osien keskinäisen kiinnityksen että lopullisen ankkuroinnin julkisivuun.

”Tässä projektissa erityisen mielenkiintoista on ollut peltitöiden poikkeuksellinen vaativuus”, Hassi kertoo. Hassin tiimi on lisännyt huomaamattomia lyijypeltejä esimerkiksi siivekkäiden leijonien ja kapiteelien yläpuolelle, joiden tehtävänä on suojata herkkiä kipsejä vedeltä ja lumelta ja näin pidentää koristeiden elinikää. ”Tavallisesti peltityöt ovat suoraviivaisia: pelti leikataan, saumataan ja asennetaan paikoilleen, ja useimmiten työskennellään suorien reunojen ja kulmien kanssa. Täällä jokainen julkisivun suojapelti vaatii aivan erityistä muotoilua. Niiden täytyy seurata veistosten ja koristeiden kaarevia muotoja ja samalla sulautua osaksi arkkitehtuuria.”

Käsityön ketju ei katkea

”Mitä nykyrakentajat voisivat oppia entisajan tekijöiltä? Kunnianhimoa”, Hassi vastaa empimättä. ”Pitää olla kunnianhimoa tehdä työnsä niin, että se kestää sekä teknisesti että ulkonäöllisesti aikaa. Ja ehkä myös rohkeutta – nykyarkkitehtuuri on usein aika varovaista verrattuna tähän.”

Hassi kertoo, että Säätytalon työmaalla tuntee olevansa osa käsityöläisten ketjua. ”On hienoa, että valtio panostaa siihen, että työ tehdään edelleen perinteisin menetelmin ja käsityötaitoa ylläpitäen.”

Hetken mietittyään Hassi toteaa ”Parasta tässä työssä on se, että me emme vain korjaa, vaan säilytämme historiaa”.

---

Teksti Marja-Leena Lehtimäki

Artikkelin lähteenä on käytetty teosta Säätytalon tilojen historia (Winterhalter, Bonsdorff ja Jousi).
Teos on luettavissa Senaatti-kiinteistöjen verkkosivuilta, osoitteesta: www.senaatti.fi/saatytalotilojenhistoria

Tämän blogitekstin on tuottanut Senaatti-kiinteistöt, tausta-aineistoksi Taitoliiton ja Senaatti-kiinteistöjen Säätytalon sukka 2025 -neulesuunnittelukilpailuun.