Paju punojan materiaalina: keruuohje ja aloittelijan vinkit
Mitä kaikkea pajusta?
Ihminen on hyödyntänyt kevyttä, vahvaa, taipuisaa pajua jo kaukaisista ajoista. Ohuista piiskoista punotaan koreja, vateja, mattoja ja pyydyksiä. Vankemmista pajuista rakennellaan aitoja, majoja ja katoksia, tukikehikoita jopa asumuksia. Puiksi kasvavista raidasta ja halavasta sahataan lautoja puusepän tarpeisiin.
Pajun kuori värjää langat ja parkitsee nahat. Kuoren salisiini alentaa kuumetta ja haudutettu pajunlehtitee tuo helpotusta vatsavaivoihin ja edistää ruoansulatusta. Kuoresta saa sidosnyörit ja köydet.
Pajun lehdet ovat lampaiden herkkua ja keväiset pölyttäjät iloitsevat ihanista ensimmäisistä mesivarastoista. Pajukasvuston juurakko toimii erinomaisena puhdistamona siellä missä halutaan puhdistaa maata tai sitoa ravinteita. Ehkä satoisa paju tulevaisuudessa tarjoaa myös varteenotettavan lisän energian lähteenä.
Pääsiäisenä pajunkissavitsalla virvotaan vaurautta ja terveyttä ja kesällä tehdään papan kanssa pajupilli.
Kaikkeen se paju taipuu, kaivonpaikankin löytää, taikavarpu!
Pajua kerääminen lehdettömänä aikana
Pajua kasvaa valoisilla paikoilla, teiden varsilla, ojanpenkoilla ja pellon laidoilla runsain määrin. Lähes 30 eri pajulajikkeen vitsoista harrastaja voi kokeilemalla löytää mitä parahinta materiaalia punontatöihinsä. Joitakin pajulajikkeita myös viljellään, jolloin piiskat ovat pitkiä ja tasalaatuisempia kuin luonnonvaraisen pajun. Paju lisääntyy leikkaamalla, joten jos haluat alkaa ”viljellä” omaa luonnonpajukkoa paras keino lisätä punontamateriaalia on leikata vitsat kerran vuodessa. On kuitenkin syytä muistaa, että pajun kerääminen ei kuulu jokaisen oikeuteen.
Pajun keruu alkaa syksyllä, kun lehdet ovat pudonneet ja jatkuu alkukevääseen jopa maalis-huhtikuulle. Silloin kasvi on lepotilassa, kuori ei irtoa ja paju on sitkeää ja taipuisaa. Sitkeimmillään paju on syksyllä ja alkutalvesta. Kesällä pajua ei kannata kerätä sillä nestevirtaukset tekevät sen pehmeäksi ja murtuvaiseksi.
Pajut kerätään vuoden kasvukauden jälkeen, jolloin saadaan oksatonta, haaroittumatonta pajunvitsaa. Parhaiten punontaan sopii paju, jonka halkaisijan ydinosa on mahdollisimman pieni. Kun paju leikataan kannostaan läheltä runkoa, se kasvattaa seuraavana vuonna jälleen uuden sadon kannon tyven silmuista.
Pajujen lajittelu ja säilytys
Lajittele pajut nippuihin pituuden mukaan. Aseta sylillinen keräämiäsi pajuja korkealaitaiseen astiaan, ämpäriin tai saaviin. Pajuja nostellaan latvoista ylös ja pudotetaan alas muutamaan kertaan. Tartu kiinni nippuun pisimpiä latvoja ja nosta, jolloin lyhyemmät pajut karsiutuvat ja käteen jäävät kaikki samanpituiset pajut. Lajittelua jatketaan noin 20 cm välein. Samanpituiset pajut sidotaan tiukasti kahdesta-kolmesta kohdasta noin ranteen paksuisiksi nipuiksi.
Säilytä pajuniput pystyasennossa viileässä ja kuivassa varastossa. Ulkolämpötilassa pajuniput kuivuvat hitaasti ja syksylläkin kerätyt pajut ovat vielä käyttökelpoisia tuoreen pajun tavoin lähes alkukesään. Kuivattu paju säilyy viileässä vuosikausia.
Kuivan pajun liotus
Kun kuivattua pajua halutaan punoa, sitä täytyy ensin liottaa kokonaan veteen upotettuna noin viikon ajan. Kesällä liottaminen on helppoa, jos nippua voi uittaa järvessä, joessa tai vaikkapa ojassa. Talvella liotus täytyy tehdä sisätiloissa, sillä pajut eivät saa jäätyä liotettaessa. Pienempien pajujen liotukseen sopii esimerkiksi pitkä parvekelaatikko tai amme. Vesi on syytä vaihtaa kerran pari viikon liotuksen aikana. Liotusaika riippuu pajun vahvuudesta, mutta kun pajua voi taivuttaa murtumatta 90 asteen kulmaan se on sopivaa punottavaksi. Pajut on hyvä kääriä ja säilyttää muovissa liotuksen jälkeen. Anna pajun tekeytyä yön yli ennen kuin alat punomaan. Talvella liotettu paju säilyy ulkona pitkään, mutta kesällä se homehtuu muutamassa päivässä.
Tuore vai liotettu paju
Tuore paju sopii käytettäväksi hyvin kaikkiin ulostuleviin töihin sekä sellaisiin töihin sisällä joita ei paljon liikutella. Sisätiloissa kuivuessaan tuore paju kutistuu, jolloin työt löystyvät. Keräämisen jälkeen tuoreen pajun kannattaa antaa sitkistyä viikon verran ulkona tai pari päivää sisällä ennen kuin ryhtyy punomaan.
Kuivattu liotettu paju soveltuu lujuutta vaativiin töihin, joihin pitää saada tiukka pitävä sidos, esim. korit ja erilaiset pienet, tarkat punontatyöt.
Aloittelijan vinkkilista
– hyvät, terävät oksasakset, ohileikkaavat punonnan huolitteluun ja talttamalli keruuseen
– älä aloita liian haastavalla työllä
– pieni työ saattaa olla vaikeampi ja hitaampi tehdä kuin iso
– tutustu ensin tuoreen pajun punontaan
– valitse punontatyöhösi tasalaatuista pajua
– loimen pitää olla aina paksumpi kuin kuteen
– ympyrää punottaessa pariton loimiluku
– opettele pari perustekniikkaa ja yksinkertainen päättely, niillä pärjää jo erinomaisesti
– jos mahdollista, osallistu yhdelle punontakurssille
Termit tutuksi
Punonnassa käytetään paljon sanastoa, joka saattaa ensi alkuun tuntua vieraalta. Kankaankutojille tutut loimi ja kude menevät helposti sekaisin, entä tyvi ja latva?
Loimi
Loimet ovat korin ja punontatyön pystysuuntainen tukipylväikkö, jonka väleistä kuteella punotaan, yleensä vuoroin edestä ja takaa. Loimen pitää olla paksumpi kuin kude.
Kude
Kude muodostaa työhön varsinaisen pinnan ja loimia sitovan punoksen. Kuteen tulee olla loimia ohuempaa.
Loimiväli
Loimiväli on kahden loimen väliin jäävä tila. Mitä paksummat pajut, sitä suuremmat loimivälit. Pienemmissä töissä sopiva loimiväli on noin 2-3 sormenleveyttä, suurissa kämmenen levyinen.
Latva ja tyvi
Pajun ohuempi pää on latva ja paksumpi pää on tyvi. Tyvestä kasvit ovat kiinni juurakossa ja tyvestä paju katkaistaan.
Teksti Anne Raine, punoja, opettaja ja pajun kasvattaja.
https://www.ketunjaljilla.fi/
Kuvat Sonja Karlsson.