Usein sanotaan, että työtyytyväisyyttä lisää, kun ihminen voi nähdä omien kättensä jäljen. Kun Säätytalon peruskorjauksessa puutöitä tekevät konservaattori Tony Lidman ja puuseppä Kuura Helanen onnistuvat työssään, heidän kädenjälkeään ei huomaa kukaan.

Vuonna 1890 valmistuneen arvorakennuksen kunnostaminen vaatii taitoa ja materiaalien tuntemusta – korjausten on kestettävä sekä vuosikymmeniä että lähempääkin tarkastelua.

Puun puhujat

Lapsuudessa Terijoelta siirretyssä huvilassa asunut Tony Lidman muistaa yhä, kuinka vanhan rakennuksen olemus puhutteli häntä. Kiinnostus vanhoihin rakennuksiin johti lopulta opintoihin Vantaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, ja nyt takana on kolmenkymmenen vuoden ura konservaattorina. Nykyisin hän työskentelee oman toiminimensä kautta. Matkan varrelle mahtuu töitä niin Kansalliskirjastossa kuin Halosenniemessäkin ja kirkoista kartanoihin.

Kuura Helasen tie puusepäksi alkoi soitinrakentajaisän töitä seuraamalla. ”Käsillä tekemisen mallin on saanut ihan pienestä pitäen”, Rakennusentisöintiliike Ukrissa työskentelevä Helanen kertoo. Ammattitaito kehittyi käytännön töissä perinteisen kisälli-mestari -mallin mukaisesti eri yrityksissä.

Lidmania ja Helasta yhdistää sekä rakkaus materiaaliin että vanhoihin rakennuksiin ja nyt myös Säätytalon peruskorjaus. ”Jalkalistojen purkamisessa on oltava huolellinen. Niitä ei voi repiä irti hampaat irvessä, vaan tavoitteena on saada ne ehjänä talteen uudelleenkäyttöä varten”, Lidman kertoo projektin alkuvaiheista, jolloin he tekivät yhdessä rakenteiden avauksia ja purkutöitä.

Kun kysyy puusepän tärkeintä työkalua, vastaus ei tule helposti. ”Vaikea sanoa”, Helanen naurahtaa, mutta nostaa esiin mitan. ”Mittauksia tehdään paljon, se on hyvin tärkeää.” Millintarkassa työssä on olennaista käyttää samaa mittaa – eri välineissä voi olla pieniä heittoja, jotka vaikuttavat lopputulokseen. Oman mitan tarkkuuden oppii, ja sillä työskentely on varmempaa.

Lidmanille taltta on korvaamaton kumppani. ”Sillä pystyy tarkasti tekemään esimerkiksi kolouksia”, hän selittää. Erityisen tärkeä on myös monitoimityökalu, liki legendaarinen Fein, joka on tarkoitettu pieniin ja tarkkoihin töihin. ”Se on ihan korvaamaton näissä töissä.”

Työkaluihin syntyy henkilökohtainen suhde, vaikka ei ehkä aivan yhtä kiinteä kuin kokilla veitsiin, Helanen virnistää. Pitkään yhdessä työskennelleet Lidman ja Helanen luottavat toistensa tapaan käsitellä työkaluja, mutta vieraamman kollegan kanssa ollaan varovaisempia, he toteavat pilke silmäkulmassa. ”Tylsää talttaa lainaa helpommin kuin sitä kaikkein terävinä”, he nauravat.

Säätytalossa kummallakin on omat vastuualueensa. Lidman keskittyy tarkkoihin puukorjauksiin, kuten poistettujen lukkojen jättämien reikien ja kolojen paikkaamiseen. Työhön kuuluu myös paljon mallintamista: ensin piirretään ja tehdään tarkka mallikappale esimerkiksi lattialistan profiilista ja vasta sitten aloitetaan varsinaisen kohteen työstäminen.

Helanen puolestaan vastaa rakenteellisista muutoksista, kuten ovien aukeamissuuntien muuttamisesta: sekä karmien että ovien työstämisestä ja saranan paikkojen vaihtamisesta. Lisäksi hän on tehnyt satoja metrejä hyvin kapeita uria lattioihin, joiden sisään piilotetaan induktiosilmukoiden tarvitsemaa teknologiaa. ”Siinä sai jyrsin laulaa ihan tosissaan”, hän naurahtaa.

Kädenjäljen kadottamisen taito

”Siinä vaiheessa, kun kukaan ei huomaa, että jotain on tehty, homma on tehty hyvin”, Helanen tiivistää työn ytimen. Tämä filosofia näkyy niin materiaalivalinnoissa kuin työn toteutuksessa.
”Jokainen korjaustyö on erilainen”, Lidman kertoo. ”Ei ole olemassa valmiita ratkaisuja, vaan aina täytyy miettiä tapauskohtaisesti, miten työ kannattaa tehdä. Korjaaminen on jatkuvaa ongelmanratkaisua.”

”Säätytalon puuosissa – ovissa, listoissa ja paneeleissa – on käytetty todella hyvälaatuista puuta”, Lidman toteaa katsellessaan ympärilleen. Suurin osa on tehty männystä, pääovissa on käytetty tammea. Erityisesti korkeat ovet vaativat ensiluokkaista materiaalia pysyäkseen suorina. Korjaustöissä on tärkeää löytää alkuperäistä vastaavaa materiaalia: tiivissyistä ja oksatonta puuta. Oksankohtia vältetään, sillä ne ovat hankalia työstää ja voivat näkyä pintakäsittelyn alta. Materiaalin on sovittava yhteen vanhojen rakenteiden kanssa ja kestettävä aikaa. Alkuperäistä laatua on varjeltu korjaustöissä: sen sijaan että esimerkiksi ovia olisi uusittu tilojen muutosten yhteydessä, vanhat ovet on säilytetty ja kunnostettu.

Siinä vaiheessa, kun kukaan ei huomaa, että jotain on tehty, homma on tehty hyvin.

Julkisessa tilassa työn laatu punnitaan vuosien mittaan. ”Jos korjauskohtaa ei ole tehty huolella, se voi aluksi näyttää hyvältä pintakäsittelyn jälkeen. Mutta aikaa myöten huonosti tehty paikka alkaa erottua maalin alta”, Lidman huomauttaa. Vaikka kaikkia ajan ja olosuhteiden vaikutuksia ei voi ennakoida, puutyöt tehdään mahdollisimman huolellisesti. Se on tärkeää myös siksi, että pintakäsittelyn tekevät toiset ammattilaiset – heille luovutettavan työn laadun on oltava ensiluokkaista.

Paikkaukset ja työstöt pidetään mahdollisimman pieninä. Se vaatii sekä ammattitaitoa että kärsivällisyyttä – ja joskus myös rohkeutta tehdä asiat vaikeamman kautta.

Rakennettu kestämään

Säätytalo edustaa 1800-luvun lopun rakennustaidon huippua. ”Täällä on ollut taitavia tekijöitä. Työn jälki on tarkkaa ja hienoa”, Lidman pohtii katsellessaan Säätytalon alkuperäisiä rakenteita.

”Työmäärällisesti Säätytalon rakentaminen on aikoinaan ollut aivan massiivinen urakka”, Helanen toteaa. ”Pintakäsittelyistä rakenteisiin kaikki on tehty viimeisen päälle. Tänä päivänä kukaan ei laittaisi näin paljon rahaa rakennuksen viimeistelyyn. Silloin ei ajateltu 50 vuoden teknistä käyttöikää, vaan rakennettiin pysyvää. Sen takia resurssien sijoittaminen yksityiskohtiin ja laatuun on ollut itsestäänselvyys.”

Jos Säätytalo olisi ihminen, se olisi tyylikäs ja koreasti pukeutunut herrasmies.

Säätytalo oli valmistuessaan edistyksellinen: siihen rakennettiin keskitetty ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmä, jonka kanavistot kulkevat muurattuina seinien sisällä. Lämmitys, sähkövalaistus ja puhelin tekivät vuonna 1890 valmistuneesta Säätytalosta modernin rakennuksen, jonka tekniset ratkaisut oli piilotettu koristeellisen ulkomuodon alle. Samaa työtä tehdään nyt, 135 vuotta myöhemmin: Lidman ja Helanen sovittavat uusinta tekniikkaa rakennukseen vaalien sen alkuperäisiä rakenteita ja ilmettä.

Kun Lidmanilta ja Helaselta kysyy, millainen persoona Säätytalo olisi ihmisenä, vastaukset kertovat rakennuksen kahdesta puolesta. ”Herrasmiesmäinen, tyylikäs ja koreasti pukeutunut”, kuvaa Lidman rakennusta, joka on jo yli 130 vuotta edustanut valtiollista arvokkuutta. Helasen näkemys ”huumorintajuisesta ja elämäniloisesta eläkeläisestä” kertoo siitä, miten rakennus yhä mukautuu uusiin tarpeisiin ja käyttäjiin.

Nyt tähän arvokkaaseen herrasmieheen puhalletaan uutta elämää muun muassa kahden puun puhujan käsissä – niin huomaamattomasti kuin mahdollista.

---

Teksti Marja-Leena Lehtimäki