@mending_neko Niko kannustaa korjaamaan käyttövaatteita

Niko Lindgren korjaa farkkuja.

Kiinnostus omien vaatteiden korjaamiseen innosti Niko Lindgrenin tarttumaan neulaan ja lankaan jo ennen parsimisen ja paikkaamisen teemavuotta. Hänelle korjaaminen on ennen kaikkea käyttövaatteiden käyttöiän pidentämistä, visuaalinen korjaus täydentää lopputulosta.

”Hyvät housut kannattaa aina korjata”, sanoo Niko. ”Luin alussa paljonkin japanilaisesta sashiko-pistokirjonnasta netistä”, hän jatkaa. ”Sittemmin olen enemmän innostunut vaan kokeilemaan ja antanut mennä, ei ole niin tärkeää noudattaa jotain valmiita sääntöjä ja ohjeita, kuin seurata omaa fiilistä ja olla luova.”

Niko on taustaltaan myös puuseppä ja arvostaa oikeaoppista korjaustekniikkaa. ”Jos minulla on esimerkiksi hieno vintage vaate korjattavana, niin annan mielellään työn ammattilaiselle”, hän toteaa. Puuseppänä hän tietää, että oikealla korjaustavalla on paikkansa ja väärillä ratkaisuilla voi myös tehdä hallaa. ”Käyttövaatteessa voi korjata vapaammin ja enemmän tuotteen käyttötarkoituksen ehdoilla”.

Niko Lindgrenin sashiko-korjaus farkuissa.

Sashiko-työ kulkee helposti mukana minne vaan

Mikä innosti nuoren miehen vaateparsintaan? ”Sashiko-pistot ovat mukava korjaustekniikka, joka ei edellytä esimerkiksi ompelukoneen käyttöä ja sitä voi tehdä oikeastaan missä vaan”. Sashiko tarkoittaa pientä pistoa ja perinteisesti Japanissa tekniikkaa on käytetty yhdistämään useita kangaskerroksia yhteen ja näin vaatteesta saadaan paksumpi ja kestävämpi. Etupistoilla kuvioidaan kankaaseen samalla kauniita, graafisia kuvioita.

”Minulle vaatteen korjaaminen on tavallaan myös tapa ottaa kantaa kestävään kehitykseen. Opiskelen varhaiskasvatusta ja pidän tärkeänä, että voin esimerkilläni tehdä lapsille kestävää elämäntapaa tutuksi.”

Minulle vaatteen korjaaminen on tapa ottaa kantaa kestävään kehitykseen.

”Farkku on hieno materiaali, joka kestää ja kannattaa korjata”, Niko toteaa. Hän on myös, iloinen että jo useampi suomalainenkin käsityöyritys käyttää esimerkiksi kierrätysfarkkua materiaalina uusiin tuotteisiin. ”Kannattaa aloittaa jostain pienestä korjaamisesta omat paikkauskokeilut, jos näkyvä ja koristeellinen paikkaaminen tuntuu ensin liian vaikealta, niin koittaa korjata vaikka jonkun vaatteen, josta muuten jo luopuisi. Ehkä siitä tuleekin korjattuna uusi suosikki”.

Niko on innostunut sashikon jalanjäljissä myös perinteisestä suomalaisesta kirjonnasta ja etsii nyt inspiraatiota esimerkiksi vanhoista perinteisistä kirjontamalleista ja -tekniikoista. ”Rohkeasti vaan kokeilemaan, ihan tavallisella neulalla ja langalla”, Niko innostaa kaikkia.

Nikon korjaustöitä voi seurata Instagramissa @mending_neko tilillä.


Teksti Johanna Aydemir. Kuvat Niko Lindgren.