Keraamikko, taiteilija ja opettaja Anni Honkajuuri kuljettaa meidän kiehtovan kintsugin tarinaan.

Kullalla liimattuja esineitä?

Japanilaista keramiikan korjaustaidetta kutsutaan kintsugiksi. Kintsugi on satoja vuosia vanha korjaamisen taito ja perinne, jota voi opiskella myös nykypäivänä muun muassa yliopistossa (laquerware arts) ja erilaisilla lyhytkursseilla. Kintsugi tarkoittaa oikeastaan esineen osien liimaamista yhteen urushi puun lakalla. Urushi-lakan päälle tehty kultaus tai hopeointi on tutumpi varmasti monelle ja usein ajatellaankin että kintsugi on kullalla liimattuja esineitä.

Kintsugin kauneus on epätäydellisyydessä ja puutteellisuudessa.

Kintsugia tehdessä on ilo korjata jotakin rikki mennyttä, löytää tai tehdä uusi pala kadonneen tilalle. Japanilaisessa teeseremoniasta 1600-luvulla alkanut astioiden korjaamisen perinne on nykypäivänä laajentunut symboloimaan rikkinäisen ihmismielen eheytymistä, mutta se sallii myös kaikki juuri sellaisina kuin olemme. Kintsugissa kauneus on epätäydellisyydessä tai puutteellisuudessa. Voidaan jopa ajatella, että tarkoituksella rikotussa teekulhossa nähdään korjaamisen jälkeen maisema, jossa kultasaumat luovat pimeyteen valoa kultaisena välkehtivänä jokena tai taivaankanteen kurottavana oksana. Ja voihan niissä saumoissa nähdä myös omat puutteensa. Näistä mielikuvista onkin hyvä keskustella teekupposen äärellä hyvien ystävien seurassa.  

Urushi ja muut ekologiset korjausaineet

Kintsugia tehdessä käytetään luonnollisia aineita. Liimana kintsugissa toimii urushi puusta saatavaa lakkaa, savi, vehnäjauho ja maasta saatavat metallit. Urushi-lakkaa syntyy, kun urushi puun kylkeen tehdyistä viilloista valutetaan mahlaa. Kun mahla on valutettu ulos, puu kaadetaan ja se alkaa versota uudelleen. Yhdestä puusta saadaan noin 200 ml lakkaa.

On tutkittu, että urushi-lakkaa on käytetty jo 9000 vuotta sitten. Urushi puun lakkaa voidaan käyttää puutöissä, puun lehdillä voidaan värjätä lankoja, lakalla voi kovettaa lanka- ja kangastöitä. Urushin lehtiä käytetään myös ruuanlaitossa ja urushi-lakkaa tietysti keramiikkatöiden korjaamisessa eli kintsugissa. Urushi puu on kellertää ja siitä tehdä monenlaisia esineitä. Japanilaiset ovat käyttäneet perinteisesti urushista veistettyjä hahmoja buddha-alttareillaan.

Kovettuakseen urushi-lakka tarvitsee oikeat olosuhteet: kosteutta, happea ja lämpöä. Kintsugi korjaamisessa tarvitaankin niin sanottua muroa eli laatikkoa, jossa on otolliset olosuhteet lakan kovettumiseen.

Urushi-lakkaa käytettäessä täytyy tietää ja muistaa, että urushi on todella allergisoivaa. Iholle joutuessaan lakkaa on hyvin vaikeaa saada pois. Allergiaoireet voivat tulla viikon, kahden tai kuukauden kuluttua. Käteen tullut pieni kosketus voi muuttua vatsan seudulla kutiaviksi punaisiksi länteiksi.

Lakkaa käytettäessä tulee olla äärimmäisen huolellinen ja suojautua asianmukaisesti. Käytän aina kertakäyttöhanskoja, joita kuluu työskentelykerralla useita pareja. Minulla on aina essu sekä pitkähihainen paita, joka suojaa käsivarsia. Vielä suojaavampaa on käyttää irtohihoja jotka puetaan pitkähihaisen paidan päälle. Lakan hionnassa on hyvä käyttää vettä, joka sitoo pölyn ja estää pölyn kulkeutumista hengitysilmaan. Pidän myös työpöydän todella siistinä, se helpottaa tarkkuutta vaativaa työtä ja siivoaminenkin on helpompaa.

Kintsugitöissä käytetty kullattu sauma on mielestäni yksi kauneimmista, mutta toisaalta kullan eettisyys huolettaa kovasti. Kullan tuottaminen on yksi maailman saastuttavimmista teollisuuden aloista. Kullan kaivaminen avolouhoksilla vaatii mittavia maansiirtotöitä, myrkyllisiä kemikaaleja ja valitettavan usein louhoksilla käytetään lapsityövoimaa. Onneksi on olemassa myös ekologisemmin tuotettua kultaa mm. kierrätyskultaa. Kintsugitöissä voidaan käyttää myös muita metalleja kuten hopeaa, kuparia ja messinkiä.

Kaukainen ja ihmeellinen Japani

Kiinnostukseni Japania kohtaan syntyi jo 1990-luvulla, kun Tiimariin alkoi tulla myyntiin japanilaisia kirjepapereita. Myös televisiossa näytettiin ihmeellisiä piirrettyjä eli animea. Japani ja sen kulttuuri kuitenkin tuntuivat olevan todella kaukana täältä Suomesta ja siksi tavoittamattomissa.

Kintsugista kiinnostuin, kun matkustelin Kiinassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa vuosina 2005–2010. En voinut kuvitellakaan, että tällainen länsimaalainen kuin minä itse, voisi ryhtyä niin kunnianhimoiseen työhön. Mielessäni olivat kullalla korjatut kallisarvoiset teekulhot, jotka ovat kiertäneet sukupolvelta toiselle. Kintsugi oli mielikuvissani jotain todella kallista, taitoa ja tekniikkaa sekä syvää aiheeseen omistautumista vaativaa. Lisäksi japanilaisten teekulhojen hinnat olivat pyörryttäviä. Japanissa on käsite wabisabi, jolla tarkoitetaan epätäydellisyyden, keskeneräisyyden ja häviäväisyyden kauneutta sekä yksinkertaisuuden ja vaatimattomuuden ihannointia. Tämä ajatus verrattuna meidän skandinaaviseen minimalistiseen kauneuskäsitykseen muutti omaa näkökulmaani keramiikan tekemiseen.

Koska opettajana ja keraamikkona imen itseeni joka puolelta uusia ideoita ja tapoja, teimme oppilaidenkin kanssa savesta wabisabi teekulhoja ajatuksella – ruma, epätäydellinen ehkä myös keskeneräinen, koska se romutti oppilaan käsityksen sileästä, kiiltävästä keramiikkamukin estetiikasta ja antoi vapauden tehdä jotakin aivan muuta. Oppilas oli aina onnellinen työstään, ihmetteli, kuinka komea siitä tuli ja oppi katsomaan keramiikkaesineiden tekemistä aivan uudesta näkökulmasta.

Oma kintsugi-polkuni

Meillä kaikilla oli liimaamisongelmia urushin kanssa ja pelkoa sen allergisoivuudesta. Olin kuitenkin tyytyväinen, että olin osallistunut kurssille ja että sain hyvän tietopaketin, jolla jatkaa eteenpäin itsenäisesti. Kintsugi-kurssin päätyttyä esineiden korjaaminen painottui kesäiseen loma-aikaan. Silloin on mukava syventyä keskittymistä vaativaan tekemiseen. Pitkät tauot eivät tosin ole hyviä oppimisen kannalta, silloin ehtii unohtaa ne pienet jipot, jota onnistunut korjaaminen vaatii.

Useat asiat kintsugia tehdessä olen oppinut hitaasti ja toistamalla niitä uudelleen ja uudelleen. Niinhän sitä sanotaan, että virheitä tekemällä oppii parhaiten. Ja kyllä niitä on tullutkin tehtyä – urushin levityksen sotkuisuus, lakan valuminen, liian paksusti tai liian ohuesti mugi-urushia (vehnäjauhoseosta), liian lyhyt odotusaika, liian pitkä odotusaika, lakan tai vehnäjauhon homehtuminen muro-laatikossa, liian märkä lakkakerros ja lehtikullan leviäminen pitkin työtä. Kuten myös korjattujen paikkojen irtoaminen, kun olen testannut vastoin ohjeita, kuinka esine kestää astianpesukoneessa. Voin kertoa – ei kestä.

Nyt kuitenkin kintsugi on ottanut yhä suuremman osan vapaa-ajastani koska sen tekeminen vaatii järjestelmällistä aikataulua. Aikataulu kannattaa suunnitella niin, että joka viikko on tietty päivä, jolloin jatkaa samaa työtä. Usein yhden työvaiheen jälkeen on hyvä odottaa viikko ennen seuraavaa vaihetta. Toisaalta on mielekästä jos työn alla on kaksi tai kolme esinettä yhtaikaa. Korjaaminen vaatii intensiivistä otetta, järjestelmällisyyttä, tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Toki tarvitaan myös käden tarkkuutta, jotta urushi-lakka viivoista tulee ohuita ja kauniita ja tarvitaan tietysti oikeanlaisia työvälineitä. Kaikki tämä kehittyy koko ajan tehdessä eteenpäin. Itse en käyttäisi ensimmäisiin astioihin oikeaa kultaa. 

Haluan kuitenkin oppia ja tehdä lisää kintsugitöitä. Haluaisin oppia piirtämään kaunista viivaa siveltimellä. Tavoitteenani keksiä omia tapoja hyödyntää rikki menneitä itse tehtyjä esineitä ja rakentaa näistä jotakin uutta.   

Kintsugin monet ulottuvuudet

Nykykintsugia voidaan ajatella hyvin laajasti. Korjaamisen tapaa voidaan varioida paljon ja tehdä esimerkiksi taide-esineitä, koruja tai käyttöesineitä. Esine voi koostua monen eri astian osista, puuttuvia paloja voi korvata myös vaikkapa puupaloilla. Riippuen tekijän esteettisistä mieltymyksistä korjattu sauma voi olla ohut, paksu, matala tai korkea. Kun korjaa useita esineitä alkaa ymmärtää, millainen on oma kädenjälki ja millainen viiva on kaunis ja kullekin esineelle sopiva. Myös metallilla viimeistellyn esineen sauman kiillon sävyä voi varioida.

Jos urushi-lakan käyttö mietityttää, niin korjaamiseen on muitakin vaihtoehtoja. Keramiikan paloja voidaan liittää yhteen epoksi-liimalla tai synteettisellä hartsilla ja kultauksen voi tehdä väripigmenteillä tai kultamaalilla. Näitä ohjeita löytyy internetistä myös suomeksi. Synteettisen hartsin päälle voi jatkaa urushi-lakalla ja viimeistellä kultajauheella. Täytyy muistaa, ettei näillä tekniikoilla korjattuja astioita voi käyttää elintarvikekäytössä! Kintsugia voi koittaa tehdä myös keraamisin sulattein, jotka tarvitsevat keramiikkauunin sekä sekä ymmärrystä keramiikan raaka-aineiden päälle.

Keramiikkataiteilijana kintsugitaitoja opettaen

Toimin kuvataideopettajana ja keramiikkataiteilijana Hämeenlinnan Aimokoulussa ja opetan tällä hetkellä 7–16-vuotiaita. Minulla on perusryhmien lisäksi 14–17-vuotiaita keramiikan ja piirustuksen työpajalaisia. Tavoitteenani on, että jokainen oppilaani pääsisi korjaaman yhden esineen, mutta koska kullan hinta ja sen eettiset arvot ovat hyvin kyseenalaisia, valitsen mielelläni oppilaiden työn alle vain koriste-esineitä tai astioita joiden saumoihin voidaan käyttää mm. hopeapulveria. Olemme saaneet esineitä oppilaiden kodeista, paikallisen Roskalava-ryhmän kautta sekä paikalliselta kirpputorilta, joka keräsi meille mojovan setin erilaisia, pääosin suomalaisia keramiikka- ja posliiniesineitä. Malttamattomana odotan oppilaiden omia ideoita siitä millaisia teoksia kintsugilla voisi saada aikaan kerätyistä rikkinäisistä esineistä!

Keraamikkona ymmärrän, että esineitä menee rikki ja se harmittaa. Aamuisin pohdin mikä kuppi sopii tunnelmaan ja valittuun juomaan. Esineet ja astiat kertovat muistoja. Toisista astioista tulee toisia tärkeämpiä. Onkin suuri suru, jos jokin tärkeä astia menee rikki ja siitä joutuu luopumaan. Keraamikkona harmittaa myös itse tehtyjen astioiden rikkoutuminen. Onhan niihin mennyt tunti tolkulla työaikaa sekä kallisarvoisia materiaaleja.

Toivoisin, että kintsugin henki ja ajatus antaa korjauksen näkyä yleistyy. Korjaaminen voi olla myös tapa luoda uutta.

Keramiikkataiteilijana olen opiskeluaikana oppinut säästämään ja myymään vain ykköslaatuiset keraamiset esineet. Kakkoslaatuiset, joissa siis voi olla jokin virhe vaikkapa lasituksessa, on voinut myydä halvemmalla tai hävittää. Kuitenkin nykypäivänä maapallomme kantokyky on aivan äärimmillään ja yritän itse tehdä voitavani sen suhteen. Yritän löytää tapoja säästää myös kakkoslaatuiset tai kokonaan rikkinäiset astiat ja teokset luoden niistä jotakin uutta. Onneksi myös kuluttajien asenteet ovat muuttumassa näiltä osin. On siis ihan sallittua, että keramiikkateoksessa voi olla halkeama, joka on korjattu massalla tai kintsugitekniikoilla. Keramiikka on ikuista, se ei enää palaa materiaaliksi, jota se oli, ja siksi sen pois heittäminen on ajattelematonta. Olisi upeaa tehdä kintsugitöitä asiakkaille, jotka ymmärtävät esineen korjaamista varten käytetyn ajan ja taidon ja haluavat myös maksaa siitä. Japanilainen filosofia korjaamisen taiteen takana on armollinen itseä ja maailmaa kohtaan. On hyvä pysyä nöyränä ja vastaanottavaisena aikaa vievää kintsugitaidon oppimista kohtaan.

Korjaamisiin
Anni Honkajuuri
keraamikko
https://www.annihonkajuuri.fi/

Lähteet:
Michihiro Hori, A beginner’s guide to kintsugi 2022.

Mochinaga Kaori, Kintsugi. 2023.

Syksyllä 2024 japanilainen mestari Mitsumi Irahara oli luennoimassa Helsingissä ja näytti miten kintsugityö tehdään mestarin oppien mukaan.
Tukea olen löytänyt mm. Facebookin Kintsugi Suomi -ryhmästä.
Katja Seppinen, Kalliolan kansalaisopiston Kintsugi -kurssi

Internet hakusanoilla: urushi, urushi laquer, kintsugi artist, kintsugi, modern kintsugi

---

Kuvat Hilja Mustonen