Kaunis kaisla taipuu veneiksi ja rakennusmateriaaleiksi

Kaunis vesikasvi järvikaisla (Schoenoplectus lacustris) tuntuu tulevan vastaan mitä yllättävämmissäkin olosuhteissa. Oletettavasti ensimmäiset veneet on valmistettu kaislanipuista sitomalla. Tällaisella veneellä myös norjalainen etnografi Thor Heyerdahl purjehti Atlantin yli vuonna 1970, todistaen eri maanosien välisen muinaisen vesireitin. Komea, täysin kaislasta valmistettu rakennus ”Mudhif” on totista totta nykyäänkin kuivissa ilmanaloissa ja kaisla viskoosin raaka-aineena tuo kaislahameen myös meidän aikaamme. Entäpä egyptiläisestä kaislasta valmistetut kirjoitus- ja piirroskääröt, papyrykset, tai Sinuhe egyptiläisestä tuttu kaislamatto ja sen erityiset solmut? Kuka muistaa Raamatun kohdan jossa kerrotaan kelluvasta kaislakorista? Ilmeisesti myös ensimmäiset kynttilät olivat talista ja kaislasydämestä valmistettuja. Turistinähtävyydeksi noussut Uro-heimo Titicaca-järvellä Perussa jopa elää kaislasta valmistetuilla saarilla keinotekoisilla kelluvilla saarilla ja luonnollisesti hyödyntää kaislaa kaikkeen, myös ravintoonsa.

Kaislaa on siis hyödynnetty todella monipuolisesti kautta ihmiskunnan historian, eri puolilla maailmaa.

Käsityökäytössä kaislanpunonnalla on Suomessakin pitkät perinteet. Länsirannikon Kruunupyyn ruotsinkielinen alue on ollut vanhastaan kuuluisa tekijöistään ja kaislanpunonnasta vakavasti otettavana elinkeinona. Tätä hienoa materiaalia ja sen käsittelytietoa ja -taitoa onkin ilo jakaa eteenpäin.

Järvikaisla kasvaa myös meressä ja joissa

Järvikaislaa kasvaa koko maassa, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Nimestään huolimatta se voi kasvaa järven lisäksi myös joessa tai meressä, joskus jopa märällä maalla jykevissä tuppaissa. Paikoitellen sen kasvu on todella runsasta ja monista umpeen kasvavista vesistöistä kaislan keruu onkin todellinen ekoteko, joka parantaa veden virtausta ja vähentää osaltaan vesistön biomassaa ja typpikuormaa. Kaislalla voi olla rikkakasvin maine, mutta se on monin tavoin myös hyödyllinen kasvi. Se puhdistaa vettä keräten itseensä ravinteita ja jopa epäpuhtauksia, kuten raskasmetalleja. Tyypillisemmin kaisla kuitenkin tarjoaa hyviä kutupaikkoja kaloille ja pesimäpaikkoja linnuille. Kaisla on myös ravintokasvi muun muassa piisamille ja joutsenelle. Ojien suilla kaisla- ja muut kasvustot pysäyttävät kiintoaineiden valumisen vesistöihin.

Kaislan keruu

Kaislan keruuseen vaaditaan vesialueen omistajan lupa, joka yleensä heltiää helposti mikäli kyseessä on runsaskasvuinen kaislikko. Lupa-asiassa kannattaa lähteä liikkeelle ottamalla yhteyttä vesiosuuskunnan puheenjohtajaan. Ensimmäisenä on kuitenkin hyvä varmistaa, että kyseinen kasvi on varmasti järvikaislaa, eikä esimerkiksi järviruokoa, nämä kun menevät usein puheissa sekaisin.

Paras keruuajankohta on keskellä kesää, jolloin kaisla kukkii ja sen koko varsi on irtoaa juurestaan nyhtämällä irti. Tällöin saadaan hyödynnettyä koko varsi ja keruu on siistiä ja mukavaa. Ajankohta on perimätiedon mukaan sama kuin juhannusruusun kukinta, tästä syystä on hyvä olla lähistöllä juhannusruusu kertomassa kaislan kuulumiset.

Tarkkaa keruuaikaa ja sen pituutta on mahdoton ennustaa, sää vaikuttaa kasvukauteen ja eri puolella maata kesä etenee eri tahtiin. Kukintaa on hankala nähdä kauempaa, joten selvintä on vain lähteä kokeilemaan.
Mikäli ajankohta ei osu nappiin, voi kaislaa kerätä myös leikkaamalla. Tässä on hyvä olla kaislaviikate, sirppi tai vaikka sakset. Leikkaamalla ei saada hyödynnettyä tyveä, mutta keruuaika on tällöin paljon pidempi. Ihan alkukesällä ei kaisla ole vielä edes kasvanut vedenpinnan päälle, joten alkukesällä on turha mennä etsimään kasvupaikkoja. Edellisen vuoden kaislanpätkät maastossa voivat vihjata tulevasta, mutta reheväkin kaislajärvi voi alkukesästä näyttää hyvin tyhjältä.

Nyhtämällä kerätessä tyyli on vapaa. On varottava ettei kaisla taitu tai litisty kerätessä, eli on parempi kiskoa yksi kaisla kerrallaan ja tehdä jo kerätessä siistejä pikku nippuja. Joustava trikookude on hyvä niputukseen. Keruun voi tehdä veneestä, kanootista, sup-laudalta tai laiturilta. Mikään ei estä kahlaamalla tehtävää keruuta, mutta tässä on oltava varovainen mikäli käyttää leikkaavaa työvälinettä, tummissa vesissä kompastumisen vaara on todellinen.

Mikäli nyhtäessä irtoaa koko juurakko, sekin kannattaa tuoda rannalle, varsinkin jos vesistössä on virkistyskäyttöä. Jäljelle jäänyt sekalainen kelluva ryönä ei anna hyvää kuvaa kaislankerääjistä.

Kaislat on hyvä niputtaa jo kerätessä tai viimeistään rannalle päästyä. Märkä kaisla on suhteellisen painavaa, joten liian isot niput painavat ja niputusnarut litistävät kaisloja. Helpoimmalla pääset jos pidät niput noin ”pohkeenvahvuisina”.

Märät kaislaniput voi aluksi nostaa pystyyn, jotta ylimääräinen vesi kaislojen välistä pääsee valumaan maahan. Tässä vaiheessa kaislanippuja on helppo käsitellä, ne ovat niputettuna napakoita, mutta kuivumisen edetessä vältä isoja siirtelyitä, tuolloin niput löystyvät ja vaarana on kaislojen taittuminen ja sotkeentuminen.

Kaislojen sitkistäminen ennen kuivatusta

Jotta kaislasta saadaan sitkeää, punontaan soveltuvaa materiaalia, täytyy se keräämisen jälkeen kuivata hitaasti eli sitkistää. Sopiva aika on n 2–4 viikkoa, liian hidas kuivuminen taas aiheuttaa homehtumisen vaaran.

Ihanteellinen kuivatuspaikka on sateelta ja auringolta suojaava katos, jossa on sopivasti ilmanvaihtoa, mutta muutama seinä, jotta kaisla ei kuivuisi liian nopeasti. Katoksessa on hyvä olla kaislan mittaisia verkkopohjaisia hyllyjä, jolloin ilma kulkee sopivasti alta ja päältä. Hyllyjen korkeus kannattaa suunnitella käsittelijälle ergonomisesti sopivaksi. Harvalla on aivan ihanteellisia tiloja kaislan kuivatukseen, joten kuivatuksessa voi ottaa käyttöön mielikuvituksen sekä keinot ja kikat. Katoksen virkaa voi täyttää vino pressukatos, hyllyköksi voi virittää tikapuut ja/tai kanaverkon tms.

Kuivatuspaikalla kaislaniput asetetaan vaakatasoon ja nyörejä löysätään jotta kaislat pääsevät hieman liikkumaan nipuissaan. Sitkistyminen tapahtuu parin viikon aikana, tällöin kaislan ei ole tarkoitus vielä kuivua ja siksi kaislanippuja on hyvä käännellä usein. Mikäli paikassa on liian hyvä ilmanvaihto, sää on kuiva ja vaarana on, että kaislat kuivuvat liian nopeasti, voi pitää nippuja suht tiiviisti ja hidastaa näin kuivumista. Mikäli taas ilmanvaihto on heikko ja/tai on sateinen sää, kannattaa järjestää kaislaniput väljemmin.

Kaislan sitkistymisen voi testata kokeilemalla yksittäisen kaislan vetolujuutta ja kiertämistä. Mikäli kaisla on lujaa ja kestää rajuakin käsittelyä, on sitkistyminen tapahtunut. Tuore kaisla ei kestä paljoakaan vetoa vaan katkeaa suhteellisen helposti. Kun kaislat ovat sitkistyneet, aloitettaan kuivatus. Nippuja käännellään, että kaislat kuivuvat kokonaan, tarkoituksena on saada kaislaniput täysin kuiviksi varastointia varten.

Varastointi

Kun kaislat ovat varmasti kuivat, niput voidaan avata ja järjestää kaislat pituuden tai kappalemäärän mukaan ja kääriä hengittävään materiaaliin (suojapaperi/aaltopahvi tms.) ja viedä varastoon. Paras paikka on viileä ja kuiva ullakko, mutta myös huoneenlämpö käy tai jopa kylmä piharakennus. Tällöin kannattaa kaislapaketit suojata vielä muovilla. Varastoidulla kuivilla kaisloilla ei ole viimeistä käyttöpäivää.

Punontavalmistelut

Kaislanpunonnan valmistelut täytyy aloittaa edellisenä päivänä ennakoimalla paljonko kaislaa tulee tarvitsemaan. Työstä riippuen kannattaa ennakoida määrä ja laatu (ohutta ja/tai paksua) hieman yläkanttiin, jotta on myös varaa korvata mahdolliset rikki menneet kaislat.

Avattu kaislanippu kääritään märän pyyhkeen tai lakanan sisälle väljästi, jotta kosteus pääsee kaikkiin kaisloihin. Tämä paketti kääritään vielä muovin sisään ja kaislojen annetaan vettyä yön yli. Seuraavana päivänä paketti avataan ja tunnustellaan onko kaisloissa pehmeyttä vai paperimaista kuivaa kahinaa. Kaislojen puhdistus tapahtuu ottamalla ote kaislan latvasta ja vetämällä kaisla märän pyyhkeen läpi.

Punontapöytä on hyvä suojata muovilla, mikäli pinta ei kestä märkyyttä. Pöydälle kannattaa varata valmiiksi myös kostea alusliina ja kosteita peiteliinoja keskeneräistä työtä varten, sakset, trikookudetta, nastoja ja kinnasneula. Helpointa on punoa kaislaa puisen muotin päälle, tuolloin punoja saa keskittyä materiaaliin ja punontaan, kun muoto on jo määritelty. Kaislanpunonnassa pääsee mainiosti alkuun opettelemalla palttinan, ristipunoksen ja päättelyn yhdellä kaislalla. Pienellä muutoksella muottiin tai kokoon saadaan aikaan hienoja tuotteita.

Rentoja keruuhetkiä, onnistuneita kuivatteluita, leppoisaa varastointia ja iloa punontaan!

---

Teksti ja kuvat Johanna Riepula.
www.johannariepula.fi