Olin noin 8-vuotias, kun osallistuin ensimmäisen kerran Taito Lapin järjestämälle kesäkurssille ja pääsin tutustumaan monien muiden käsityötekniikoiden ohessa myös kangaspuilla kutomiseen ensimmäisen kerran. Sen jälkeen vietin monta kesää kesäkurssilla ja kudoin niin paljon kuin vain suinkin ehdin. Se oli uutta ja jännää ja kärsimättömälle luonteelleni sopivan intensiivistä. 

Kesäkurssien lisäksi kävin taitokeskuksen käsityökoulussa 8-vuotiaasta aina 18-vuotiaaksi asti. Käsityökoulussa sai tutustua erilaisiin tekniikoihin ja jokaisella on mahdollisuus valmistaa omannäköisiään käsitöitä. 

Lapsuuden mummolassani oli kangaspuut. Ne olivat suuret Toikat, tummaa puuta ja kahdeksan polkusta, ja puut täyttivät koko huoneen. Mummoni laittoi puihin minua varten poppanaloimen, johon sain vapaasti kutoa haluamallani tyylillä ja materiaalilla. Nuo poppanat ovat jossain kätkössä vanhempieni luona, ja taitavat yhä odottaa hapsujen solmimista. 

Oman näköisiä tekstiilejä ja arvokasta käsityöperinnettä

Ehti kulua varmaan kymmenen vuotta, kun en kutonut laisinkaan. Kesällä 2020 vietin pidemmän ajanjakson Rovaniemellä ja päätin hetken mielijohteesta varata mattopuut. Loimen sidokseksi valikoitui ruusukas ja vaikka tekemisessä oli omat haasteensa, ei onnistumisen tunnetta päihitä mikään!

Vaikka nyt olen muuttanut pois Rovaniemeltä, nykyään usein vieraillessani vanhempieni luona, varaan taitokeskuksesta kangaspuut ja tulen kutomaan omaksi ilokseni. 

Haluan osaltani olla mukana säilyttämässä tätä hienoa käsityöperinnettä.

Heidi Ahokas

Nyt kun kudontakokemusta on jo kertynyt, olen alkanut arvostaa käsintehtyjä tekstiilejä ja niihin käytettyjä materiaaleja aivan uudella tavalla. Haluan osaltani olla mukana säilyttämässä tätä hienoa käsityöperinnettä ja kestävää kehitystä, jossa esimerkiksi kulunut puuvillalakana saa uuden elämän räsymaton kuteena. Minusta on hullua, että kaupoissa myydään mattoja, jotka eivät kestä pesua. Se on kestämätöntä raaka-aineen tuhlausta. 

Kutomista kannattaa kokeilla – lopputulos palkitsee aina

Viimeisimpänä kudoin ruudullisen maton trikookuteesta ja sitä ennen mustavalkoisen raanun. Mattoja, vilttejä ja huivia olen tehnyt useita. Etenkin lenkkimohair-loimeen kudotut huivit karstatut huivit herättävät usein ihastusta vastaantulijoissa. Pidän siitä, että eri taitokeskuksissa on erilaisia loimia ja asiakkaiden toiveita loimien suhteen otetaan avosylin vastaan. 

Aion jonain päivänä kutoa nukkaryijyn, mutta en ole vielä ehtinyt haaveilla asiasta sen yksityiskohtaisemmin. Hakunilan taitokeskuksessa olisi kaunis pellavaloimi, ja pohdin pellavaisten pyyhkeiden kutomista ensimmäistä kertaa. 

Auttava yhteisö taitokeskuksessa

Pelottavan näköisestä isosta laitteesta huolimatta kutominen kangaspuilla on pohjimmiltaan aika yksinkertaista: poljet polkusta, heität sukkulaa ja välillä lyöt kuteen kiinni, niin työstä tulee riittävän tiivis. Taitokeskuksessa kutoessa ei tarvitse itse murehtia loimen luomisesta, apua on aina saatavilla ja materiaalitkin on helppo hankkia paikan päältä. Kutominen on todella palkitsevaa, kun edistyksen näkee kirjaimellisesti silmiensä alla. 

Taitokeskuksessa kutomisessa parasta on loputon inspiraatio. Loimissa on vaihtelua ja muiden kutojien kädenjäljen ihastelu saa omankin luovuuden liikkeelle. Silloin kun kutojia on useampi paikalla, juttua riittää ja keskustelu soljuu läpi sukupolvien. Joku on ottanut vastuulleen kahvinkeiton ja toinen tuo tuoretta pullaa. Kokeneemmat kankurit ovat auttaneet minut monesta pulasta ja opettaneet kutomisen perustaitoja, kuten katkenneen loimen korjaamista. Toivon, että voin osaltani olla mukana auttamassa uusia kutojia, kun sen aika tulee. 

Heidi Ahokas
käsityöharrastaja
Espoo

Heidin käsitöitä löydät Instagramista @knitstiina

Sivun kuvat Heidi Ahokas.