Anne Raine hurahti punontaan kertaheitolla
20.09.2024
Anne Raine on kädentaitojen monitoimikas. Punontaan ja puusepän töihin ihastunut käsityöläinen viehättyy rouheudesta ja jo kertaalleen hylätyistä tavaroista.
Mutkittelevan hiekkatien päässä, Salon Suomusjärvellä Kettulan kylässä on punainen tupa ja pajupelto. Tuvassa asuu Anne Raine puolisonsa Heikin, kahden kissan ja pörheän Fanni-koiran kanssa. Pihalla kotkottavat kanat.
Paikka on niin kotoisa ja innoittava, ettei Raine omien sanojensa mukaan malttaisi sieltä edes kauppaan lähteä – ja miksi haluaisikaan, kun tontilta löytyy kaikki, mitä kädentaitaja voi toivoa.
Raine kutsuu itseään kädentaitojen monitoimikkaaksi.
– Ei monitoiminainen, vaan nimenomaan monitoimikas!
Hän ei nimittäin ole vain yhden tekniikan tai materiaalin osaaja.
– En ole minkään yhden tekniikan syvällinen taitaja, vaan opettelen sopivissa määrin. Kun esimerkiksi halusin hyödyntää vanhoja rautaesineitä, opettelin taonnan ja metallityön perusteet. Minulle riittää perustaidon opettelu. Sen jälkeen selviän itsekseni eteenpäin.
Punontaihastus
Nuorempana Rainella oli “kangaspuuvaihe”. Hän valmisti asiakkaille muun muassa isoja poppanapeittoja, liinoja ja saaleja ja myi niitä myös torilla. Sittemmin kuteet ja loimilangat ovat vaihtuneet pääasiassa puutöihin ja punontaan.
Siitä on jo parikymmentä vuotta, kun Rainen ystävä houkutteli tämän seurakseen korinpunontakurssille. Ystävälle kurssilla valmistunut kori jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi, mutta Rainelle kävi toisin.
– Kertakaikkiaan hurahdin pajuun, Raine muistelee.
Eikä mennyt aikaakaan, kun hän jo osti 1 500 pajupistokasta ja istutti ne Kettulaan, omaan pihaan pellon laitaan. Siellä ne ovat kasvaneet jo 18 kesän ajan. Tätä nykyä Raine myy kasvattamiaan pajuja ja pitää punontakursseja pajusta ja muista luonnonmateriaaleista. Tämän vuoden keväällä kysyntää oli niin paljon, että Raine on joutunut paikoin myymään jopa ei-oota.
– Kursseissa korinpunonta on ollut haluttua. Ehkä sen valinta vuoden käsityötekniikaksi on avittanut. Mutta myös elävästä pajusta halutaan tällä hetkellä punoa paljon.
Raine kutsuu itseään kädentaitojen monitoimikkaaksi.
Vastikään Raine kutsuttiin opettamaan ystäväporukalle korien tekoa. Koreja tehtiin auringonpaisteessa suuren omakotitalon terassilla. Koko porukka sai korit tehtyä, jokainen omanlaisensa.
– Kun kurssilla tehdään työ, jokaisesta työstä tulee erilainen. Kaikilla on oma käsiala. Samalla tavalla minun työni ovat aina minun näköisiäni.
Rainen oma kädenjälki on rouhea. Pajunkin suhteen hänen suosikkinsa on sävykäs kuorimaton paju.
– En pyri töissäni fiiniin jälkeen, mutta en tiedä osaisinko edes vaikka yrittäisin! käsityöläinen naurahtaa.
Rouheaa mennyttä elämää
Rainen viehtymys rouheuteen näkyy myös kotona Kettulassa. Siellä täällä on luonnonmateriaaleista tehtyjä kattokruunuja, valaisimia ja erilaisia koreja. Huonekalutkin ovat nähneet elämää. Osan niistä Raine on valmistanut kierrätysmateriaaleista.
– Kaipaan sitä, että esineissä ja ympäristössä on tuntuma menneestä elämästä. Tykkään vanhasta, koska siinä näkyy jo niin monen kädenkäynti.
Ja samoin Raine ajattelee omista töistään:
– Kun teen asiakkaalle työn, ajattelen, että siihen jää osa myös minua ja tätä paikkaa.
Rainen rakkauden vanhaa kohtaan tietävät myös ystävät.
Kettulan pihapiirissä olevan riihen seinään nojaa vanhan autonpenkin rautainen kehikko ja ruostuneet jouset. Rainen ystävä oli törmännyt hylättyyn penkkiin metsässä ja soittanut Rainelle. “Kelpaisko tää sulle”, ja kyllähän se kelpasi. Nyt osa penkin jousista koristaa Rainen rukinosista valmistamia kynttilänjalkoja.
Hylätystä uutta
Viime aikoina Anne Raine on tyhjentänyt Kettulan “nurkkia”. Hän on käyttänyt vanhoja, riiheltä ja verstaalta valmiiksi löytyviä materiaaleja ja puntaroinut, mitä mistäkin voisi tehdä. Kynttilänjalkojen lisäksi on syntynyt muun muassa henkareita, leikkuulautoja, laatikoita ja lokerikkoja sekä ötökkähotelleja.
– Kun ideoi töitä kierrätetystä, vanhasta materiaalista, sanelee se ehdot. Silloin tekijän pitää joustaa. Väkipakolla ei tule hyvää, ja minulle on sydämen asia löytää hylätylle asialle uusi käyttötarkoitus. En oikeastaan halua heittää mitään muuta pois kuin ihan roskaa.
Rainen tapa tehdä vaatii sekä mielikuvitusta että luovuutta, mutta myös kykyä nähdä, mihin materiaali voisi taipua.
– Käsien kätevyys periytyy isältäni. Lähes mihin vaan hän ryhtyi, hän osasi sen tehdä. Minulla on vähän sama ajatus: kun jotain innostuu tekemään, sen oppii kyllä.
Kettulan katossa roikkuu useita erilaisia luonnonmateriaaleista valmistettuja kattokruunuja.
Elämän projekti
Kokeilunhalu ja uteliaisuus vievät Rainetta aina uusille urille.
– Teen jotain, ja kun se valmistuu, se riittää. Sarjatyö, toistot ja tuotteistaminen eivät ole minun juttujani. Puusepän hommissa keittiön tekeminen on ihan maksimi, kun pitää tehdä monta samanlaista kaappia ja ovea.
Kun Rainelta kysyy, mikä on hänen tekemistään töistä mieluisin, hän pysähtyy ja hiljenee hetkeksi.
– Tykkään kaikesta, mitä teen. Olen ollut onnekas enkä ole ryhtynyt epämieluisiin projekteihin. Tosin en minä nyt kaikkea muistakaan, Raine vitsailee.
Lyhyen pohdinnan jälkeen vastaus kuitenkin löytyy lähempää kuin arvaisikaan.
– Jos ajattelee koko elämän ihaninta projektia, niin kyllä se on tämä paikka, Kettula. Olen voinut istuttaa tänne pajut ja tehdä puusepänverstaan ja muokata tätä tilaa halujeni mukaan. Tämä on minulle sellainen elämän projekti. Kettulassa voin toteuttaa ihan kaiken.
Teksti ja kuvat Sonja Karlsson
Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Taito-lehdessä 3/2024.
